Lehti 9: Ajan­kohtai­sta 9/1995 vsk 50 s. 1020

Kansanedustajien uskomukset puntarissa

Skepsis ry:n Skeptikko-lehti pyysi viime lokakuussa kansanedustajilta kannanottoa 24 väitteeseen, jotka koskivat yleisiä "henkimaailman asioihin" liittyviä uskomuksia. Taustana tutkimukselle oli lehden mukaan se, että eduskunta on joutunut ja joutuu uskonasioiden kanssa tekemisiin mm. vaihtoehtohoitojen asemaa käsitellessään. Skeptikot halusivat selvittää, minkälaisin perustein päätöksiä näissä asioissa tehdään. Vastauksia ei saatu kuin 48 kansanedustajalta, mutta lehden tämän vuoden ensimmäisessä numerossa julkaistut tulokset ovat kuitenkin kiinnostavia.

Suhtautuminen vaihtoehtohoitoihin jakoi vastaajakuntaa melko lailla. Homeopaattisten, antroposofisten ja muiden vaihtoehtohoitojen parantavaan vaikutukseen uskoi 19 vastaajaa, 19 ei osannut sanoa ja 10 ei uskonut. Vaihtoehtohoitojen sisällyttämistä sairausvakuutuskorvausten piiriin kannatti 17 vastaajaa, 10 ei osannut sanoa ja 17 vastusti; muutama oli lisäksi jättänyt vastaamatta.

Yksimielisimpiä kansanedustajat olivat epäillessään lusikantaivuttaja Uri Gellerin maagisia kykyjä, horoskooppeja, kummituksia ja psykokinesiaa eli esineiden siirtämistä ajatuksen voimalla, joskin jokaiseen kohtaan löytyi ainakin yksi uskova ja useampia epävarmoja. Jumalan olemassaoloon uskoi 27 vastaajaa, ja muuten eniten kannattajia oli selvännäkijöillä (24), grafologialla (22), telepatialla (21), sielun kuolemattomuudella (21), maasäteilyn aiheuttamilla sairauksilla (21) ja taikavarvuilla (20). Maasäteilyyn oli tosin joissakin vastauksissa yhdistetty myös radon.

Lue myös

Kansanedustajien uskomukset eivät juurikaan näytä poikkeavan äänestäjäkunnan uskomuksista, kun vertailukohtana on Kirkon tutkimuskeskuksen parin vuoden takainen tutkimus, toteaa analyysin laatinut Marketta Ollikainen. Vastausten olettaisi tuovan esiin, uskooko vastaaja väitteiden taustalla oleviin ilmiöihin ja ideologioihin. Tosiasiassa kansanedustajien vastaukset olivat sen verran epäjohdonmukaisia, että todennäköisesti he perustavat uskonsa enemmänkin luuloon, kuin että he tietäisivät mihin uskovat, toteaa Ollikainen. Esimerkiksi horoskooppeihin uskovat eivät välttämättä uskoneet astrologiaan. Yleislinja oli se, että kriittisimmät suhtautuivat kaikkiin väitteisiin yleensä epäilevästi ja päinvastoin. Skeptikko-lehti perääkin eduskuntaan enemmän kriittistä asennoitumista ja tietoa ilmiöiden taustoista, niin että päätöksiä ei tehtäisi pelkän luulon varassa. (Marianne Jansson)

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030