1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Kanta-Hämeen ensiapu uudistuu
Ajan­kohtai­sta

Kanta-Hämeen ensiapu uudistuu

Kriittisesti sairaiden hoitoon lisätään lääkärityövoimaa, muiden asiakkaiden ohjausta ja neuvontaa tehostetaan.

Kanta-Hämeen ensiapu uudistuu Kuva 1 / 1 Kuva: Laura Vesa

Kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että sairaaloiden päivystystoiminta on vaarantunut Suomessa, koska yhteispäivystyksiin ei ole löytynyt riittävästi ulkopuolisia lääkäreitä.

Kanta-Hämeen keskussairaalassa reagoitiin tutkimustuloksiin.

– Kriittisesti sairaiden potilaiden hoitoon osoitetaan nyt aiempaa enemmän lääkärityövoimaa sekä tehostetaan potilaiden ohjausta ja neuvontaa, kertoo tiedotteessa päivystysklinikan ylilääkäri, akuuttilääketieteen professori Ari Palomäki.

Syyskuun viimeisestä viikosta alkaen Hämeenlinnan ensiavussa työskentelee aiempaa useammin keskussairaalan oma lääkäri. Samalla lääkärien työpanos on lisääntynyt, koska ambulanssilla tuotavien potilaiden hoito on organisoitu uudella tavalla. Yksityisten lääkäriyritysten palveluista on luovuttu jo vuosia sitten.

– Näemme tarpeelliseksi keskittyä entistä vahvemmin vakavasti sairaisiin päivystyspotilaisiin. Haluamme tutkia ja hoitaa heidät turvallisesti ja nopeasti kaikissa tilanteissa, Palomäki tähdentää.

Päivystysklinikan osastonylilääkäri Veli-Pekka Rautava korostaa potilasturvallisuudessa myös yksilön vastuuta.

Lue myös

– Yhden ihmisen päätös on aina osa suurempaa kokonaisuutta. Jos useat ihmiset lähtevät ensiapuun kevyin perustein, seurauksena voi olla ruuhkautuminen ja siihen liittyvät vakavat seuraukset. Hämeenlinnassa jokaisen ensiapuun saapuvan potilaan arvioi joko sairaanhoitaja tai lääkäri. Tällöin selvitetään, kuuluuko ongelman selvittäminen päivystykseen vai voiko sen hoitaa turvallisesti tarkoituksenmukaisemmassa hoitopaikassa, joka voi olla esimerkiksi oma työterveysasema tai terveyskeskus.

Hämeenlinnan ensiavussa palataan syksyn aikana noudattamaan keskussairaalan ja terveyskeskusten ylilääkäreiden suunnittelemaa ja johtajaylilääkärin määräämää triage-luokitusta, jolla arvioidaan potilaan oikea hoitopaikka.

Kirjoittajat
Tuomas Keränen

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Hyvää kesää

Lääkärilehden uutistuotanto jää kesätauolle juhannuksena.

Tieteessä
Kotimittaus toimiva vaihtoehto verenpaineen vuorokausirekisteröinnille

Sen sijaan kajoamattomasti arvioidun sentraalisen verenkierron paineen mittaus ei näyttänyt tuovan lisähyötyä diagnosointiin.

Ajassa
Lääkekorvaukset ylittivät 1,5 miljardia euroa

Kelan maksamat lääkekorvaukset kasvoivat viime vuonna 91 miljoonaa euroa.

Ajassa
Biopankkien toimintaa yhtenäistetään

Biopankkilain uudistuksessa sovitettiin yhteen biopankkilainsäädännön ohjausryhmän tunnistamat muutostarpeet ja EU:n tietosuoja-asetuksen edellyttämät muutokset.

Ajassa
Klamydia, tippuri ja kuppa leviävät

Seksitautien määrä lisääntyi selvästi vuonna 2019.

Ajassa
Aloittaako HUS kohdunsiirrot?

HUS suunnittelee pilottitutkimuksen aloittamista ja kohdunsiirtoryhmän perustamista.