Keskittämisasetuksen muutos lähti lausunnoille
Sosiaali- ja terveysministeriö ehdottaa muutoksia keskitysasetukseen siten, että eri leikkauksille ja toimenpiteille säädetyissä lukumäärissä olisi mahdollista joustaa. Muutokset koskisivat lonkan ja polven tekonivelleikkauksia, selkäkirurgiaa sekä rinta- ja paksusuolisyöpäleikkauksia.
Lukumäärissä joustaminen olisi mahdollista, jos erityisvastuualue katsoo jouston välttämättömäksi.
STM ehdottaa asetusta muutettavaksi myös siltä osin, että vaativat ja harvoin tarvittavat leikkaukset ja toimenpiteet keskitettäisiin jatkossa alueellisesti viiteen yliopistolliseen sairaalaan, kun asetuksen nykymuotoilussa leikkaukset voitaisiin keskittää myös muuhun vastaavan tasoiseen sairaalaan erityisistä syistä. Tämä koskee leikkauksia ja toimenpiteitä, joita tehdään alle 200 kappaletta koko Suomessa vuosittain.
Lausuntoja voi antaa helmikuun 18. päivään saakka. Muutosten on määrä tulla voimaan kesäkuun alussa.