Keskittämistä ja lisää pätevyyttä päivystykseen
Kiireellistä päivystyshoitoa tarvitsevien potilaiden hoitoon pääsy ei ole yhdenvertaista eikä annettu hoito aina korkealaatuista, päivystyshoidon kansallisia kriteerejä määritellyt asiantuntijatyöryhmä toteaa.
Hoidon tarpeen arvio sekä lievien sairauksien ja vammojen hoito tulisi saada päivystyksen lähipalveluna koko maassa, päivystyshoidon kansallisia kriteerejä määritellyt asiantuntijatyöryhmä linjaa.
Erikoissairaanhoito ja siihen kuuluva päivystys on työryhmän mukaan järjestetty liian monessa yksikössä. Osaavia erikoislääkäreitä ei ole riittävästi nykyiseen määrään täyden palvelun päivystäviä sairaaloita, työryhmän raportissa todetaan. Potilasturvallisuus, hoidon laatu ja tehokkuuden vaatimus edellyttävätkin toiminnan keskittämistä.
Mitä mieltä ryhmän linjauksista on kirurgian osaston ylilääkäri Hannu Paajanen Mikkelin keskussairaalasta?
– Erikoissairaanhoidossa kaiken tarjoavia tavarataloja riittää 5–6. On kuitenkin huolehdittava, että keskiraskaan sarjan päivystyspisteitä on tarpeeksi, jotta potilas pääsee stabiloivaan hoitoon 1–1,5 tunnissa tai hänet saadaan siirtokuntoon. Kirurgisissa hätätilanteissa kriittinen aikaikkuna on 100 kilometriä tai yksi tunti.
Paajanen huomauttaa, että kasvukeskusten ulkopuolella asuu kolme miljoonaa suomalaista, joille pitäisi turvata pääsy päivystykseen. Lääkärikunta puolestaan kasaantuu kasvukeskuksiin. Lisäksi päivystystyö kiinnostaa nuoria lääkäreitä aiempaa vähemmän.
STM:n käynnistämä Yhtenäiset päivystyshoidon perusteet -hanke toteutettiin laaja-alaisena asiantuntijatyönä, johon osallistui HYKS-alueen projektiorganisaation lisäksi kansallinen ohjausryhmä ja suuri joukko päivystyksen asiantuntijoita eri puolilta Suomea. Raportti luovutettiin ministeri Paula Risikolle maanantaina, ja se lähetetään laajalle lausuntokierrokselle.
Sirpa Kulonen
Kuva: Mauri Helenius
Lue juttu kokonaisuudessaan huomenna ilmestyvästä Lääkärilehdestä 6/2010. Lue myös pääkirjoitus sivulta 461.
Aiheesta aiemmin: Päivystyksen ydin määritellään pian, SLL 49/2009