Ajan­kohtai­sta

Kisaturistit saaneet koronatartuntoja Pietarista

Delta-variantin osuus jo 30 prosenttia tuoreimmista Suomessa sekvensoiduista näytteistä.

Anne Seppänen
Kuvituskuva 1
THL

Jalkapallon EM-kisoihin Pietariin matkanneiden kisaturistien paluukyydissä näyttää tulevan Suomeen myös koronatartuntoja.

– Näyttää siltä, että tartuntoja on tullut kisaturistien mukana. Viikonlopun positiiviset löydökset ovat lähes yksinomaan rajaliikenteestä, joko suoraan Vaalimaan rajanylityspaikalta tai sitten niin, että Vaalimaan testi on ollut negatiivinen ja jälkinäyte muutaman päivän kuluttua positiivinen, kertoo johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa Kymsotesta.

– Näytteenottoaikojen ja matkahistorian perusteella kyse näyttää muutamassa tapauksessa olevan kisaturisteista. Jo aiemmin on nähty koronatapausten selvä lisääntyminen rajan yli liikkuvien suomenvenäläisten keskuudessa, hän sanoo.

Tällä hetkellä tiedossa on alle kymmenen jalkapallon EM-kisoihin liittyvää tapausta.

Pietarin koronatilanne on viime aikoina pahentunut ja epäillään, että syynä on koronaviruksen delta- eli Intian variantti.

– Virallista tietoa tulee Venäjältä niukasti, mutta suurella todennäköisyydellä delta-varianttia esiintyy Pietarissa aika runsaasti. Meidänkin alueeltamme on löytynyt delta-variantti Venäjältä tulleiden tartuntojen yhteydessä, Mäntymaa kertoo.

Brittivariantti edelleen yleisin

Koronaviruksen delta-variantin osuus koronatartunnoista kasvaa Suomessakin. Tuoreimmista, eli viikolla 21 otetuista sekvensoiduista näytteistä sitä oli jo 30 prosenttia.

– Delta-variantti on ottanut vahvasti alaa, ihan niin kuin muuallakin missä sekvensointia on laajemmin tehty. Meillä ehkä jopa vähän enemmän kuin esimerkiksi Tanskassa, jossa osuudet ovat jääneet pienemmiksi. Englannissa delta taas on jo valtatyyppi, kertoo johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Yhteensä delta-varianttia on löydetty Suomesta 300 tapausta.

Suomessa sekvensoidaan kaikki rajaseulonnassa havaitut positiiviset koronanäytteet. Lisäksi sekvensoidaan satunnaisotos kaikkien sairaanhoitopiirien positiivisista näytteistä.

Lue myös

– Pääosin deltaa on löydetty rajaseulonnoista. Lisäksi meillä on ollut isot tartuntaryppäät Keski-Pohjanmaalla ja Kanta-Hämeessä, Savolainen-Kopra kertoo.

Pääosin Suomessa havaitut tartunnat ovat olleet peräisin Intiasta ja sen naapurimaista. Myös Thaimaasta on tullut delta-varianttitapauksia. Euroopan maat eivät ole vielä tulleet esille, vaikka niissäkin deltavariantti leviää.

Alfa- eli brittivariantti on tällä hetkellä kaikkein yleisin koronavirusmuunnos Suomessa. Sen osuus on noin 60 prosenttia kaikista tartunnoista, mutta osuus ei vaikuta enää kasvavan.

Betaa eli Etelä-Afrikan varianttia ei juuri enää löydetä Suomesta, vaikka sen osuus kävi enimmillään 25 prosentissa kaikista löydöksistä. Gammasta, eli Brasilian variantista on Suomessa tehty viisi yksittäistä löydöstä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030