Ajan­kohtai­sta

Klaus Elenius Suomen Lääketieteen säätiön puheenjohtajaksi

Lääketieteen tutkimusrahoitus nojaa vahvasti säätiöihin.

Anne Seppänen
Kuvituskuva 1
J-P Paajanen

Suomen Lääketieteen Säätiön uudeksi puheenjohtajaksi on valittu lääketieteellisen biokemian professori Klaus Elenius. Elenius johtaa syöpätutkimukseen liittyvää tutkimusryhmää Turun yliopistossa.

– Lääkäritaustaisena tutkijana olen nähnyt läheltä tutkimuskentän haasteet ja samalla myös mahdollisuuksia parantaa tutkijoiden asemaa Suomessa. Siksi on erityisen hienoa ottaa tämä uusi haaste vastaan, sanoo Elenius tiedotteessa.

Elenius on tehnyt mittavan uran muun muassa syöpien ja sydänsairauksien tutkimuksen parissa. Tällä hetkellä hän selvittää tutkimusryhmänsä kanssa molekyylitason mekanismeja, jotka vaikuttavat syöpäsolujen kasvuun ja vasteisiin syöpähoidoille.

Suomen Lääketieteen Säätiön hallituksessa Elenius on ollut vuodesta 2018. Hänen tilalleen hallituksen jäseneksi liittyy professori Antti Lauerma Helsingin yliopistosta.

Lue myös

Suomen Lääketieteen Säätiö juhli vuonna 2020 60-vuotista taivaltaan. Vuosien saatossa se on kasvanut yhdeksi merkittävimmistä lääketieteen tutkimusta tukevista säätiöistä Suomessa. Tutkimusrahoitus nojaakin vahvasti säätiöihin.

– Yliopistot tarjoavat tärkeät puitteet tutkimuksen tekemiselle, mutta huomattava osa rahoituksesta tulee suomalaisilta säätiöiltä. Säätiöitä tarvitaan, jotta Suomessa pystytään tekemään lääketieteellistä tutkimusta, Elenius muistuttaa.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomen Lääketieteen Säätiö on jakanut apurahoja yli 20 miljoonaa euroa ja tukenut yli 150 tutkijaa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030