Kohti tarkempaa nivelrikkodiagnostiikkaa
Nivelrikon aiheuttama muutos ultraäänimittauksessa voidaan luotettavasti tulkita rustovaurion merkiksi.
Uudet, erityisesti ultraääneen perustuvat tutkimusmenetelmät mahdollistavat nivelrikon toteamisen entistä varhaisemmassa vaiheessa. Herkempien diagnostisten menetelmien avulla voidaan myös vauhdittaa uusien hoitomuotojen kehittämistä, todetaan Kuopion yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa.
LL Panu Kiviranta vertaili tutkimuksessaan eri tutkimusmenetelmiä alkavan nivelrikon diagnosoimiseksi. Herkimmiksi menetelmiksi osoittautuivat ultraääneen perustuvat menetelmät, joilla voidaan arvioida nivelruston pinnan rakennetta.
Tutkimuksessa selvitettiin myös ruston ominaisuuksien vaihtelua nivelpinnoilla. Terveen ruston jäykkyys ja useat muut määritetyt ominaisuudet vaihtelevat merkittävästi jopa saman nivelpinnan eri osissa. Vaurioitumisen osoittamiseen jäykkyysarvojen perusteella tarvitaan siis tarkat paikkakohtaiset vertailuarvot.
Kiviranta havaitsi, että terve rusto heijastaa ultraääntä aina samankaltaisesti riippumatta mittauspisteestä, eikä paikkakohtaista vaihtelua esiinny. Siten nivelrikon aiheuttama muutos ultraäänimittauksessa voidaan luotettavasti tulkita rustovaurion merkiksi.
Väitöskirjatyössä tutkittiin myös nivelruston rakenteen yhteyttä sen mekaanisiin ominaisuuksiin. Tulokset selvensivät ruston rakenneosan kollageenin tärkeyttä nivelruston mekaanisessa toiminnassa.
Nivelrikon aiheuttaman kivun hoito on nykysuositusten mukaan ensisijainen hoidon tavoite, koska nivelrikon etenemistä hidastavaa tai nivelrikkoa parantavaa lääkettä ei ole vielä olemassa. Kuitenkin tällaisia lääkkeitä kehitetään aktiivisesti. Herkempien diagnostisten menetelmien avulla voitaisiin nopeuttaa lääkekehitystä löytämällä tehokkaimmat lääkeaineet jatkokehitystä varten.
LL Panu Kivirannan anatomian väitöskirja tarkastetaan 21.08.2009 Kuopion yliopistossa.