• Hertta Vierula

Koivun norkkojen määrästä voi jo syksyllä päätellä seuraavan kevään siitepölymääriä

Tänä vuonna koivun norkkoja on paljon.

Koivun norkkojen määrästä voi jo syksyllä päätellä seuraavan kevään siitepölymääriä Kuva 1 / 1

Hedenorkko avautuu yleensä toukokuun alkupuolella. Tarvitaan enää muutama aurinkoinen ja kuiva päivä, niin norkot avautuvat. Kylminä ja sateisina päivinä ne eivät aukea, eikä siitepöly pääse leviämään ilmaan.

Norkot ovat koivun kukintoja. Koivulla molemmat, sekä hede- että eminorkot ovat samassa puussa. Hedenorkoissa kehittyvät siitepölyhiukkaset hedelmöittävät eminorkkoon kehittyvät munasolut keväällä – ja aiheuttavat allergisille oireita.

Norkkojen määrä vaihtelee suuresti vuodesta toiseen. Parhaimmillaan norkkoja voi olla yhdessä puussa tuhansia. Määrää ohjaa se, millainen edeltävä kesä on ollut, sillä norkot muodostuvat puissa kukintaa edeltävänä syksynä.

Viime kesä oli suotuisa norkkojen kehittymiselle.

Tänä vuonna norkkoja on paljon, kertoo Helsingin yliopisto. Kesä 2017 oli suhteellisen viileä, mutta lämpötilaa tärkeämpiä tekijöitä norkkojen kehittymiselle ovat auringonvalon ja veden määrä. Niitä oli riittävästi ainakin aukeilla paikoilla.

Koivu on sopeutunut erittäin hyvin pohjoiseen ilmanalaan. Se ei ole kovin herkkä lämpötiloille. Talven lämpötilat eivät yllensä vaikuta koivun kukintaan mitenkään. Koivu ei myöskään ala kukkia keskellä talvea, vaikka helmikuussa olisi lämmintä, sillä norkot tarvitsevat riittävän pitkän yhtäjaksoisen kylmän jakson auetakseen.

Leppä kukkii nyt

Turun yliopiston aerobiologian yksikön ja Ilmatieteen laitoksen Norkko-siitepölytiedotuksen mukaan tällä hetkellä lepän kukinta jatkuu Suomen etelä- ja keskiosissa ja on aluillaan Pohjois-Pohjanmaalla. Pähkinäpensaan kukinta jatkuu maan eteläosissa. Vähäisiä määriä kaukokulkeutunutta koivun siitepölyä voi olla ilmassa koko maassa Lappia lukuun ottamatta.

Leppäallergikot voivat saada oireita koko maassa, pähkinäpensasallergikot maan eteläosissa ja koivuallergikot koko maassa Lappia lukuun ottamatta.

kuva: Fotolia

Lisää aiheesta

Ohjaa siitepölyallergikkoa käyttämään lääkkeitä oikein
Ohjaa siitepölyallergikkoa käyttämään lääkkeitä oikein
Leppä kukkii nyt

Kirjoittajat
Hertta Vierula

Lisää aiheesta

Luetuimmat

Uusimmat | potilaanlaakarilehti.fi

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Fast track vei ortopedin

Konsta Pamilosta ei tullutkaan diplomi-­insinööriä, mutta prosessit kiehtovat lääkärinäkin.

Ajassa
Espoossa tarjotaan potilaille vaihtoa suoriin antikoagulantteihin

Riskit ja kustannuksien siirtyminen kaupungilta Kelalle herättävät ­epäilyksiä.

Ajassa
Fast track vei ortopedin

Konsta Pamilosta ei tullutkaan diplomi-­insinööriä, mutta prosessit kiehtovat lääkärinäkin.

Ajassa
Sairaalan henkilöstö ideoi tuotteita

Sähköinen innovaatioalusta kiinnostaa myös lääkäreitä.

Ajassa
Migreenin uusien estolääkkeiden välillä käydään kova kisa

Vaikean migreenin estoon on tulossa neljä CGRP-vasta-ainetta. Ensimmäinen sai jo aikaan kohun.

Tieteessä
Uusi perinnöllinen osteoporoosimuoto löytyi

Helsingin yliopiston, HUSin ja Folkhälsanin tutkijat ovat tunnistaneet uuden geenin, jonka variantit aiheuttavat perinnöllistä, lapsuusiässä alkavaa osteoporoosia.

Ajassa
1200 kollegaa koolla Oulussa

Pohjolan Lääkäripäiville osallistuu Nordlabin johtava lääkäri Tuija Männistö.

Tieteessä
Aivoinfarktipotilaiden elämänlaadun arviointi antaa potilaan voinnista lisätietoa

Vaikka masennukseen viittaavia oireita esiintyi potilailla huomattavan vähän, niillä todettiin olevan selkeä yhteys heikoksi koettuun elämänlaatuun.