Ajan­kohtai­sta

Koronaepidemia kasvatti suun terveydenhuollon hoitovelkaa

Vuonna 2020 hammaslääkärikäyntejä toteutui 30 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1
Fotolia

Suun terveydenhuollossa on yhä runsaasti hoitovelkaa huolimatta siitä, että jonoja on Kelan mukaan pyritty purkamaan. Hoitoon pääsyn viivästyminen voi johtaa suusairauksien vaikeutumiseen.

Suun erikoissairaanhoidon ongelmat ovat olleet suurimpia isoissa kaupungeissa. Hoitovelkaa on kertynyt muun muassa lasten anestesiaa vaativissa toimenpiteissä, proteettisissa hoidoissa sekä uniapneakiskohoidoissa.

Hoitoon pääsyn viivästyminen johtaa suusairauksien vaikeutumiseen ja hoidon vaativuustason nousuun, pahimmillaan vakaviin yleisinfektioihin.

Vuonna 2020 julkisen perusterveydenhuollon suun terveydenhuollossa toteutui koronaepidemian vuoksi noin 1,1 miljoonaa hoitokäyntiä vähemmän kuin vuonna 2019. Hammaslääkärikäyntejä toteutui noin 30 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019.

Yksityisen hammashoidon korvauksien määrä on Kelan tilastojen mukaan vähentynyt kuitenkin maltillisesti.

Etäpalveluissa myös haasteita

Psykiatriassa etävastaanottoja on otettu käyttöön laajasti. Kelan sosiaalilääketieteellisen neuvottelukunnan mukaan tähän liittyy etujen lisäksi haasteita. Kaikkiin tilanteisiin etävastaanotot eivät sovi, ja potilaalla pitäisi olla mahdollisuus valita myös lähivastaanotto.

Neuvottelukunta toteaa, että etäpalveluita tulee kehittää suunnitelmallisesti ja ottaen huomioon potilaan oikeudet.

Lue myös

Työterveyshuollossa etäpalveluita on käytetty jo ennen epidemiaakin melko laajasti, ja koronaepidemia on edelleen vauhdittanut kehitystä. Etäpalvelut ovat mahdollistaneet työterveyshuollon palvelujen ylläpidon poikkeusaikana. Myös suun terveydenhuollossa etävastaanottoja on hyödynnetty korona-aikana aiempaa enemmän muun muassa hoidon tarpeen arvioinnissa, neuvonnassa ja oikomishoidoissa.

Yksi Kelassa tunnistettu etäpalvelujen ongelma ovat puutteelliset toimintakykyarviot. Puutteellinen arvio voi hidastaa esimerkiksi kuntoutus- tai sairauspäivärahahakemuksen käsittelyä. Lisäksi lääkemääräyksien uusiminen etäpalveluissa voi joissain tilanteissa vaarantaa lääkehoidon turvallisen toteutumisen.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030