Ajan­kohtai­sta

Kouluterveyskysely: Monet nuoret liikkuvat vähän

Moni nuori haluaisi viettää vähemmän aikaa netissä.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Noin kolmannes 8. ja 9. luokan oppilaista sekä lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoista harrastaa vapaa-ajan liikuntaa korkeintaan tunnin viikossa. Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevilla osuus oli 43 prosenttia.

Tiedot perustuvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) keväällä 2019 toteuttamaan Kouluterveyskyselyyn.

Noin joka viides 8. ja 9. luokan oppilaista liikkui vähintään tunnin päivässä siten, että hengästyttää ja syke nousee. Lukion ja ammatillisen oppilaitoksen oppilaista vastaavasti liikkui päivittäin 15 prosenttia.

– Liikunnan osalta tilanne on kaksijakoinen. Toisaalta vähintään tunnin päivässä liikkuvien osuus on pysynyt samana tai jopa hieman kasvanut, toisaalta vain vähän vapaa-ajan liikuntaa harrastavien osuus on kasvanut, sanoo THL:n erikoistutkija Heini Wennman tiedotteessa.

Lue myös

Moni haluaisi viettää vähemmän aikaa netissä

Lähes kolmannes 8.- ja 9.-luokkalaisista ja noin neljännes lukiolaisista tai ammatillisen oppilaitoksen opiskelijoista on yrittänyt viettää vähemmän aikaa netissä, mutta ei ole onnistunut siinä.

Joka kymmenes nuori kertoi, ettei usein ollut syönyt tai nukkunut netin takia.

Nuorten pelaaminen on yleistä. Pojista noin joka toinen ja tytöistä noin joka viides harrasti päivittäin pelaamista mobiililaitteilla tai tietokoneella.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030