Ajan­kohtai­sta

Kuka sai Akatemian terveyden tutkimuksen rahoitusta ja mihin?

Joka viides hakemus sai rahoitusta syyskuun hakukierroksella.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1

Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunta on valinnut rahoitettavaksi 39 akatemiahanketta 14,6 miljoonalla eurolla.

Hankkeiden tutkimusaiheita ovat muun muassa diabeettisten komplikaatioiden patogeneesi, akuutin umpilisäketulehduksen hoitokeinot, tuman mekaanista stressivaste ja adaptaatio, muistisairauksien ehkäisy sekä sosioekonomisen aseman, stressin ja terveyskäyttäytymisen yhteydet päiväkotilapsilla.

Syyskuun haussa oli arvioitavana 186 hakemusta. Kansainvälisiä arviointipaneeleja oli 14. Noin joka viides hakemus sai siten rahoituksen.

– Päätöksenteossa kiinnitettiin eniten huomiota hankkeiden tieteelliseen laatuun. Muita päätöksentekokriteereitä olivat tutkimuksen vaikuttavuus ja uudistuminen, terveyden tutkimuksen toimikunnan puheenjohtaja, professori Mika Rämet sanoo Suomen Akatemian tiedotteessa.

Suurin osa rahoitetuista hankkeista on nelivuotisia. Seitsemän hanketta sai kahden vuoden rahoituksen. Niiden kohdalla on arviointipaneeli tai toimikunta on arvioinut nelivuotisen rahoituksen liian riskialttiiksi.

– Toisaalta hankkeet katsottiin potentiaalisesti niin merkittäviksi, että hankkeiden aloittaminen jo tässä vaiheessa katsottiin tärkeäksi. Toivomme, että kahden vuoden rahoituksen aikana hankkeet kehittyvät niin hyvin, että ne ovat sen jälkeen kilpailukykyisiä pitempiaikaiseen rahoitukseen, Rämet sanoo.

Toimikunnalla on hänen mukaansa hyviä kokemuksia riskirahoitushankkeista. Tutkijat ovat saaneet niiden pohjalta myöhemmin muun muassa eurooppalaista ERC-tutkimusrahoitusta.

Rahoitusta saaneet nelivuotiset hankkeet:

Hélder Almeida Santos, Helsingin yliopisto (300 000 euroa): Kohti yksilöllistä nanolääkehoitoa – lääkeaineiden kohdentaminen ja kuvantaminen iskemisessä sydänlihasvauriossa

Brendan Battersby, Helsingin yliopisto (450 000 euroa): Ribosomin pelastusreitin molekyylitausta ihmisen mitokondriosairauden patogeneesissä.

Klaus Elenius, Turun yliopisto (450 000 euroa): ERBB-reseptoreita estävien syöpälääkkeiden vasteita ennustavat tekijät

Maijaliisa Erkkola, Helsingin yliopisto (198 879 euroa): DAGIS - Sosioekonominen asema, stressi ja terveyskäyttäytyminen päiväkotilapsilla (Konsortio: DAGIS STRESS)

Per-Henrik Groop, Folkhälsanin tutkimuskeskus (450 000 euroa): Diabeettisten komplikaatioiden patogeneesin selvittäminen genetiikan ja metabolomiikan keinoin – FinnDiane-tutkimus

Annakaisa Haapasalo, Itä-Suomen yliopisto (300 000 euroa): Patologisten mekanismien, uusien biologisten merkkiaineiden ja lääkehoidon kohteiden tunnistaminen otsalohkorappeumapotilaiden sidekudos- ja hermosoluissa (Konsortio: FiNeFTD)

Jarna Hannukainen, Turun yliopisto (450 000 euroa): Sokeriaineenvaihdunnan systeeminen mallitus tyypin 2 diabeteksessä aivojen, suoliston ja perifeeristen kudosten kesken - liikunnan terveysvaikutukset (CROSSYS)

Iiris Hovatta, Helsingin yliopisto (450 000 euroa): Myeliinin muovautuvuus ahdistuneisuudessa ja stressinsietokyvyssä

Sirpa Jalkanen, Turun yliopisto (450 000 euroa): Imutiet lääkekehityskohteena syövässä

Teppo Järvinen, Helsingin yliopisto (300 000 euroa): Nivelkierukan tähystyksellisen osapoiston vaikutus polven nivelrikkoon: Lumekirurgia-kontrolloitu 10 vuoden seurantatutkimus

Juha Jääskeläinen, Kuopion yliopistollinen sairaala (447 564 euroa): Aivovaltimoaneurysma ja subaraknoidaalivuoto - yksilöityjä lääketieteen uusia keinoja Itä-Suomen aneurysmarekisteristä

Eero Kajantie, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (449 123 euroa): NORDCAP Ennenaikaisina syntyneiden lasten ja aikuisten terveys ja hyvinvointi - pohjoismainen 8 miljoonan ihmisen rekisteritutkimus

Esa Korpi, Helsingin yliopisto (450 000 euroa): Keskiaivojen estävien hermosolujen merkitys motivaatiossa ja emootioissa

Noora Kotaja, Turun yliopisto (450 000 euroa): Miesten sukusolujen RNA-säätelymekanismit hedelmällisyyden, epigeneettisen periytymisen ja syövän säätelijöinä

Petri Kursula, Oulun yliopisto (450 000 euroa): GDAP1 - perinnöllisiin hermorappeumiin liittyvä salaperäinen entsyymi

Katri Lindfors, Tampereen yliopisto (450 000 euroa): TG3-autovasta-aineet ihokeliakian kehittymisessä

Eeva Moilanen, Tampereen yliopisto (449 996 euroa): TRPA1 ionikanava - uusi tulehdusta voimistava mekanismi ja lupaava lääkevaikutuskohde

Timo Myöhänen, Helsingin yliopisto (450 000 euroa): Prolyylioligopeptidaasi (PREP) - mahdollinen biomarkkeri ja yhteinen lääkekehityskohde useaan hermostoa rappeuttavaan sairauteen?

Outi Mäkitie, Samfundet folkhälsan (450 000 euroa): Varhain alkavan osteoporoosin kliiniset ja geneettiset piirteet

Antti Pertovaara, Helsingin yliopisto (450 000 euroa): Mantelitumake hermovammakivun vahvistajana: hapetusstressi aiheuttajana ja aivokuoriärsytys hoitokeinona

Taneli Raivio, Helsingin yliopisto (450 000 euroa): Aivolisäkkeen vajaatoimintaa aiheuttavien KCNQ1-geenivirheiden mekanismien mallinnus

Anne Remes, Oulun yliopisto (300 000 euroa): Patologisten mekanismien, uusien biologisten merkkiaineiden ja lääkehoidon kohteiden tunnistaminen otsalohkorappeumapotilaiden sidekudos- ja hermosoluissa (Konsortio: FiNeFTD)

Eva Roos, Samfundet folkhälsan (202 141 euroa): DAGIS - Sosioekonominen asema, stressi ja terveyskäyttäytyminen päiväkotilapsilla (Konsortio: DAGIS STRESS)

Nina Sajaniemi, Helsingin yliopisto (198 980 euroa): DAGIS - Sosioekonominen asema, stressi ja terveyskäyttäytyminen päiväkotilapsilla (Konsortio: DAGIS STRESS)

Paulina Salminen, Turun yliopistollinen keskussairaala (450 000 euroa): Akuutti umpilisäketulehdus - umpilisäkkeen ja suoliston mikrobiomi, komplisoitumattoman ja komplisoituneen umpilisäketulehduksen etiologia ja antibioottihoidon optimointi komplisoitumattoman umpilisäketulehduksen hoidossa

Lue myös

Simo Taimela, Helsingin yliopisto (450 000 euroa): Finnish Imaging of Degenerative Shoulder Study (FIMAGE): Tutkimus olkapään degeneratiivisten kuvantamismuutosten yleisyydestä ja niiden merkityksestä kliinisiin oireisiin yleisväestössä.

Olli Vapalahti, Helsingin yliopisto (449 999 euroa): Flavivirus-isäntä vuorovaikutukset

Tapio Visakorpi, Tampereen yliopisto (450 000 euroa): Pitkien RNA molekyylien merkitys eturauhassyövän synnyssä

Sara Wickström, Helsingin yliopisto (450 000 euroa): Tuman mekaaninen stressivaste ja adaptaatio

Robert Winqvist, Oulun yliopisto (450 000 euroa): Perinnöllinen alttius sairastua rintasyöpään: tekijät, solubiologiset mekanismit ja syöpämallintaminen

Marjo Yliperttula, Helsingin yliopisto (450 000 euroa): Hypoxia kohdennetut solun ulkopuoliset vesikkelit tehostetussa syövän hoidossa (BioEVa)

Ville Äärimaa, Turun yliopistollinen keskussairaala (300 000 euroa): ACCURATE (Tutkimuksen tarkoitus on selvittää kirurgisen hoidon teho äkillisen tapaturmaperäisen kiertäjäkalvosimen repeämän hoidossa)

Rahoitusta saaneet kaksivuotiset hankkeet:

Jukka Jolkkonen, Itä-Suomen yliopisto (250 000 euroa): Humanisoitu hiiri - uusi työkalu toiminallisen AVH-kuntoutumisen ymmärtämiseen

Reetta Hinttala, Oulun yliopisto (250 000 euroa): NHLRC2:n rooli kehittyvässä keskushermostossa

Miia Kivipelto, Itä-Suomen yliopisto (250 000 euroa): World Wide FINGER (WW-FINGERS): Muistisairauksien ehkäisyn työkalut

Riku Kiviranta, Turun yliopisto (250 000 euroa): Osteoblastien Erilaistumisen ja Tukirangan Sarkoomien Epigeneettinen Säätely

Anne Kouvonen, Helsingin yliopisto (250 000 euroa): Nuorten aikuisten masennus ja ahdistuneisuus: kvasikokeellinen tutkimus ja internet-pohjainen hoitointerventio sairauslomien ja työkyvyttömyyden vähentämiseksi (DAQI)

Diana Toivola, Åbo Akademi (250 000 euroa): En colonspecifik musmodell för tjocktarmskancer

Katariina Öörni, Wihurin tutkimuslaitos (250 000 euroa): LDL-hiukkasten laadun määrittäminen tuo lisätarkkuutta sydän- ja verisuonitautien riskiarvioon

Kuva: Fotolia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030