Kumppanin vaihto lisää riskiä synnyttää pienipainoisia lapsia
Norjassa tehtyyn tutkimukseen osallistui 31 683 naista, jotka vaihtoivat kumppania ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen ja 456 458 naista, joiden kahden lapsen isä oli sama. Tiedot kerättiin Norjan syntymärekisteristä vuosien 1967 ja 1998 väliltä ikäryhmittäin. Kumppanin vaihto lasten syntymien välillä oli yleisempää vähän koulutetuilla naisilla kuin koulutetuilla. Kumppania vaihtaneilla naisilla ennenaikaisen synnytyksen suhteellinen riski oli 2,0, lapsen pienipainoisuuden riski 2,5 ja vastasyntyneen kuolleisuuden riski oli 1,8.
Professori Mikko Hallman Oulun yliopiston lastentautien klinikalta toteaa, että ilmeisesti kyseessä on partneria vaihtavien naisten elintapoihin liittyvä tekijä.
– Se oli olemassa – joskin heikompana – jo ensimmäisen raskauden aikana. Tunnetuista riskitekijöistä partnerin vaihtajat tupakoivat muita huomattavasti runsaammin riippumatta koulutustasosta. Sen sijaan on varsin epätodennäköistä, että immunologinen tai geneettinen mekanismi selittäisi ilmiötä.
Osastonylilääkäri Erja Halmesmäki HYKSin Naistenklinikalta kertoo, että tutkimus vahvistaa sen, mitä hän on käytännön työssä epäsuorasti nähnyt.
– Parinvaihto kahden lähekkäisen synnytyksen välillä kertoo elämäntilanteen epävakaisuudesta. Sosiaaliluokka korreloi tilastotieteellisellä tasolla raskauskomplikaatioihin, ennenaikaiseen synnytykseen ja lapsen pienipainoisuuteen. Alempiin sosiaaliluokkiin kuuluvien äitien elämäntavat eivät ole aina terveelliset, he tupakoivat, käyttävät alkoholia ja ravintotottumukset eivät ole parhaat mahdolliset. Nämä tekijät taas korreloivat lapsen pienipainoisuuteen ja ennenaikaiseen synnytykseen.
Ulla Toikkanen