Kun kaikki ei ole hyvin
Kannattaako sairaudestaan puhua töissä? Kolme lääkäriä kertoo kokemuksistaan.
Onko kaikki hyvin?
Rintasyöpäkirurgi Marjut Leidenius sai huolestuneelta esimieheltään tekstiviestin syksyllä 2006. Esimies oli kongressimatkalla ulkomailla ja ihmetteli, miksi Leidenius ei ollut vastannut aiempaan viestiin.
- Kaikki ei ole hyvin. Minulla on todettu rintasyöpä, Leidenius kirjoitti.
Kahden viikon päästä hän makasi leikkauspöydällä, omassa yksikössään. Veistä piteli esimies.
Vakava sairaus vie ihmisen uuden tilanteen eteen. Leideniukselle siinä oli kuitenkin paljon tuttua. Rintasyövästä ei tarvinnut kysellä mitään. Ei tarvinnut myöskään miettiä, kertooko asiasta työpaikalla.
Kaikki tietäisivät sen joka tapauksessa. Siellä hän oli, omien potilaidensa joukossa.
Julkisuutta pienellä paikkakunnalla
Oli kesä 1999, kun terveyskeskuslääkäri Hanna Salmenpohja tuupertui kotonaan lattialle. Hän oli lähdössä hoitamaan sairasta sukulaista, mutta joutuikin itse hoidettavaksi.
Se oli embolian aiheuttama aivoinfarkti. Riskitekijöitä oli jälkeenpäin helppo listata. Edellisen päivän Salmenpohja oli seissyt helteessä ja viettänyt omia 50-vuotissyntymäpäiviään.
Medi-Heli haki hänet Nummi-Pusulasta Helsinkiin. Pienellä paikkakunnalla tieto levisi heti ja kulki myös Salmenpohjan työpaikalle.
Salmenpohja piti terveyskeskuksen ajan tasalla toipumisestaan. Varsinkin sitten, kun oli hyvää kerrottavaa. Moni potilaskin olisi halunnut tietää, miten sairastunut lääkäri voi.
Keitto jäi syömättä
Hanna Salmenpohja oli järjestöaktiivi ja kävi Helsingissä kokouksissa infarktista toipuessaankin. Niissä ympyröissä ei heti tiedetty hänen sairastumisestaan. Kun Lääkäriliiton kokouksessa tarjottiin kalakeittoa, Salmenpohja jätti sopan lautaselle. Ei voinutkaan olla varma, että lusikka menisi suuhun.
Oman vajavaisuuden halusi salata. Toiset olisivat voineet alkaa holhoamaan ja suojelemaan.
Muutaman kuukauden kuluttua Salmenpohja palasi töihin, vaikka oikea käsi ei vielä toiminut ihan kunnolla. Käsiala oli huonoa. Onneksi oli tietokone, näpyttely sujui ja allekirjoituskin onnistui.
Salmenpohja ei kertonut vaikeuksista työpaikalla. Aluksi hän myös väsyi herkästi, mutta ei puhunut siitäkään. Muuten hän oli melko avoin sairastumisestaan, olihan se kuitenkin kaikkien tiedossa.
Vielä samana vuonna Salmenpohjasta tuli johtava lääkäri.
Salmenpohja halusi tarkistaa, miten tietosuoja oli pitänyt. Kävi ilmi, että yksi utelias oli katsonut hänen potilastietojaan.
Myöhemmin Salmenpohja kirjoitti Lääkärilehteen kolumnin potilaskokemuksestaan. Häntä vaivasi se, ettei sairaalassa kunnioitettu tarpeeksi potilaiden yksityisyyttä. Hän sai paljon hyvää palautetta kirjoituksesta, myös arkkiatri Risto Pelkoselta.
Juorut kulkivat
Marjut Leidenius palasi töihin vajaan vuoden sairausloman jälkeen, ja hänkin oli väsynyt. Vuoteeseen piti mennä jo yhdeksältä.
Työt tuli kuitenkin tehtyä. Joku kysyi välillä vointia, Leidenius ei ryhtynyt tilittämään. Oli niin kiire, eikä työkaverien kanssa muutenkaan ole tapana jakaa ihan kaikkea. Moni osoitti myötätuntoa.
Lääkäripiireissä sana sairaudesta levisi yllättävän nopeasti. Leidenius oli luennoimassa kokouksessa jo pari viikkoa leikkauksen jälkeen ja kertoi samalla syövästään. Satojen kilometrien päässä asuva kollega totesi, että oli kuullut jonkun sairastuneen Leideniuksen yksikössä ja arvannut, että kyseessä oli juuri hän.
Se oli Leideniuksesta vähän epämiellyttävää.
Leidenius ei nykyisinkään hirveästi puhu sairastumisestaan. Pukuhuoneessa hän kääntyy mielellään selin muihin. Toisaalta ei hän vaikenekaan, jos tilanne on sopiva. Uusille kollegoille hän usein kertoo taustastaan.
Leidenius koki olevansa syöpänsä kanssa erilainen kuin muut, rintasyöpähoitajan antama materiaali ei oikein koskenut häntä. Nyt hän ymmärtää entistä paremmin potilaiden ainutkertaisuuden ja sen, että kokemus syövästä on aina yksilöllinen.
Lomalla sairastaa salaa
Pitkä sairausloma herättää yleensä työyhteisössä kysymyksiä, ja moni ratkaisee asian kertomalla jotakin ympäripyöreää. On myös toisenlaisia sairaustarinoita.
Saara oli lääketieteen opiskelija, kun hän sairastui psykoosiin ja sai pakkohoitolähetteen. Taustalla oli sopeutumishäiriö ja valvottuja öitä. Saara oli elänyt monella tavalla raskaita aikoja, ja kamelin selkä katkesi, kun hänen lapsensa sai psykiatrisen diagnoosin.
Saara otti sairaalaan mukaan kirjeet, jotka hän oli kirjoittanut muun muassa ajankohtaisesta ampumistragediasta. Hän uskoi saavansa Nobelin palkinnon, koska tiesi miten ihmispsyyke toimii. Samalla hän tunsi voivansa huonosti. Hän ei vain osannut tai ymmärtänyt hoitaa itseään. Huoli lapsesta vyöryi yli.
Viikon sairaalahoidon jälkeen Saara palasi normaaliin elämään, sairauslomaa ei hoitavan lääkärin mielestä tarvittu. Taustalla olevat ongelmat eivät kuitenkaan poistuneet viikossa.
Saara sairastui lomalla, eivätkä opiskelukaverit ja opettajat saaneet tietää tapahtuneesta mitään.
Psykoosista on nyt muutama vuosi. Saara on erikoistuva lääkäri. Hän on käsitellyt ongelmiaan ja on kunnossa, vaikka välillä onkin ahdistanut ja masentanut.
Mielenterveydestä ei voi puhua
Opiskeluaikana Saara huomasi, miten jotkut vitsailivat pakkohoitolähetteistä. Rankkaan huumoriin oli vaikea suhtautua.
Sairaus lisäsi nuoren lääkärin epävarmuutta omista kyvyistä. Saara pelkäsi päivystyksiä, valvomista ja sitä, että psykoosi uusiutuisi. Niin ei kuitenkaan käynyt.
Saara ei oikein halua puhua psyykkisestä sairaudesta kollegoiden kesken, ainakaan etäisempien. Voi stigmatisoitua. Joutuu valokeilaan.
Pahinta olisi, että toinen pitäisi hulluna tai "toisena", ja yhteenkuuluvuus rikkoutuisi. Moni lääkäri vaikuttaa muutenkin tuskastuneelta psykiatrisiin potilaisiin, koska he ovat usein hankalia.
Saara kokee, että lääkärit ovat suhtautumisessaan aivan kuten muutkin ihmiset. Osa on ymmärtäväisempiä.
Edellisellä työpaikalla Saara saattoi kahvipöytäkeskustelussa heittää jotain, esimerkiksi että ketiapiini muuten huimaa. Seuran ja tilanteen oli kuitenkin oltava sopivia. Harvoin ne olivat.
Raskas aihe sopii huonosti kahvipöytään, eikä kiireisellä työpaikalla välttämättä ole muita mahdollisuuksia keskustella. Saaran mukaan pahin pelko puhumisesta kuitenkin lähti samalla, kun puhumisen tarve väheni.
Sairaus oli pikku juttu
Saara arvelee, että sairastaminen on vaikuttanut hänen työskentelynopeuteensa. Toisaalta hän osaa nyt olla hyvin hienotunteinen psykiatrisia potilaita kohtaan.
Saara muistaa hyvin työhöntulotarkastuksensa. Hän kirjasi rehellisesti kaavakkeeseen taustansa ja kertoi, että kyseessä oli perhetilanteen aiheuttama ahdistus. Mielessä kävi, että työ voisi jäädä saamatta. Hoitaja kysyikin vain, oliko lääkitystä, ja jatkoi seuraaviin aiheisiin. Lopuksi hän toivotti Saaran tervetulleeksi.
Saarasta oli ihmeellistä, että asia oli hoitajalle niin pieni. Se tuntui lahjalta.
Saaran nimi on muutettu. Marjut Leidenius on nykyisin HYKS:n rintarauhaskirurgian yksikön ylilääkäri. Hanna Salmenpohja on nykyisin eläkkeellä.
Puhu sairaudesta, mutta harkiten
➤ Harkitse ja valikoi, kenelle puhut sairaudesta työpaikalla. Avoimuudella on puolensa, mutta kaikki saamasi kommentit eivät välttämättä ole ymmärtäviä.
➤ Kerro esimiehelle, älä potilaalle. Luottoihminen kannattaa olla.
➤ Tunnustele, mikä on oma tapasi puhua ja kunnioita sitä. Toisille avoimuus on luonnollista, toiset pitävät paljon itsellään.
➤ Ota aikaa. Joillakin kestää kauan käsitellä asiaa mielessään ennen kuin siitä voi puhua. Kun sairauden saa integroitua elämäänsä, siitä on valmiimpi puhumaan. Töihin voi palata kun jaksaa ja on varma, ettei vyörytä sairausasioitaan potilaille.
➤ Muista luottamuslääkärit.
➤ Mieti, voitko hoitaa samaa sairautta potevia. Potilaat voivat tulla liian lähelle ja vaikeuttaa omaa selviytymistä. Uudelleen sairastuneiden näkeminen voi murtaa omaa psyykkisen hallinnan tunnetta.
➤ Käsittele tarvittaessa sairautta terapeutin kanssa. Se voi johtaa parempaan tasapainoon ja oman itsen löytämiseen.
Kun työkaveri sairastaa
➤ Kysy vointia. Vastauksesta voit päätellä, miten paljon hän haluaa puhua.
➤ Kuuntele ja ole rinnalla, mutta varo tyrkyttämistä.
➤ Älä ohita asiaa.
➤ Ole hienotunteinen.
➤ Auta tarvittaessa käytännön asioissa.
Lähde: Syöpälääkäri, psykoterapeutti ja Lääkärilehden lääketieteellinen päätoimittaja Päivi Hietanen
