Lehti 6: Ajan­kohtai­sta 6/2000 vsk 55 s. 600

Kunta-alan henkilöstön sairauslomat lisääntyivät

Kunta-alan henkilöstön sairauslomat ovat lisääntyneet tällä vuosikymmenellä, ilmenee Työterveyslaitoksen kahdeksan kaupunkia kattavasta tutkimuksesta.

Miesten sairauspoissaolot ovat lisääntyneet vuoden 1993 keskimääräisestä 12,1 sairauslomapäivästä tehtyä työvuotta kohti vuoden 1997 keskimäärin 13,9 sairauspäivään tehtyä työvuotta kohti. Naisten sairauslomat lisääntyivät tuona aikana vastaavasti 15,2 päivästä 17,3 päivään.

-Keskimääräinen nousu on puoli päivää vuodessa, mutta kuntien välillä on kohtalaisen suuria tasoeroja. Monissa kunnissa sairauspoissaolojen taso oli laman aikana vuodessa kymmenen päivän luokkaa. Sen jälkeen nousu on ollut melko tasaista vuodesta toiseen, sanoo LT Jussi Vahtera Työterveyslaitokselta.

-Sairauspoissaolojen lisääntymistä ei voi selittää henkilöstön ikääntymisellä. Vanhimmassa ikäluokassa, yli 50-vuotiailla, ei ole minkäänlaista muutosta sairastamispäivien määrässä, kun sairauspoissaolot tutkii ikäkohorteittain, hän toteaa.

Lue myös

Sen sijaan tiedetään esimerkiksi organisaatiomuutosten, henkilöstösupistusten ja epävarmuuden työn suhteen ennustavan sairauspoissaolojen lisääntymistä.

Työterveyslaitoksen tulokset viittaavat Vahteran mukaan siihen, että kunnat jakautuisivat vähäisen, kohtuullisen ja korkeamman sairastamisriskin kuntiin. Vähäisellä riskillä sairauspäiviä on 10-13, korkeammalla 20-22 tehtyä työvuotta kohti.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030