Lehti 6: Ajan­kohtai­sta 6/2003 vsk 58 s. 623

Kuntien toivotaan aloittavan suolistosyöpien seulonnan

Kuntien toivotaan jo ensi vuonna aloittavan suolistosyöpien seulonnan Syöpäjärjestöissä suunnitellun seulontaohjelman mukaan. Syöpäjärjestöt aikoo lähettää kuntiin ohjelmaa esittelevän tietopaketin.

Paksu- ja peräsuolen syöpiä seulottaisiin 60-69-vuotiailta ulosteen veritestillä. Ikäryhmään kuuluu Suomessa noin puoli miljoonaa ihmistä. Seulontoihin kutsuttaisiin ensimmäisenä ja toisena vuonna vain 15 prosenttia kunnan kohdeikäluokasta. Kutsuttujen määrää lisättäisiin vähitellen niin, että kuuden vuoden kuluttua mukana on puolet ikäluokasta, kymmenen vuoden kuluttua koko ikäluokka.

Testi ja siihen liittyvät ohjeet lähetettäisiin seulottaville kotiin postitse.

Lue myös

Suolistosyövät ovat Suomessa kolmanneksi yleisimpiä syöpiä rintasyövän ja eturauhasen syövän jälkeen. Suomen syöpärekisterin arvion mukaan tänä vuonna löytyy 1 500 paksusuolen ja lähes tuhat peräsuolen syöpätapausta. Suolistosyöpiin kuolee vuosittain noin tuhat suomalaista. Taudin ennuste on hyvä, jos tauti todetaan varhain.

Seulontojen kustannuksista vastaisi suurimmaksi osaksi seulontoihin osallistujan kotikunta. Jos seulonta toteutettaisiin valtakunnallisena ohjelmana, sen kustannukset olisivat noin 15 euroa seulottavaa kohden.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030