Ajan­kohtai­sta

Lääkäri X ja tehtävä somessa

Lääkäreiden on aika löytää ­uusia keinoja tarjota kansanvalistusta fiksussa muodossa, ilman terveysmoralismia ja jargonia. Näin tuumaavat professori Raimo Puustinen ja psykiatri Antti Liikkanen, jotka ovat aktiivisia some-nimiä ja sanankäyttäjiä muun muassa Potilaan Lääkärilehdessä.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/potlaak.jpg

Lääkäreiden on aika löytää ­uusia keinoja tarjota kansanvalistusta fiksussa muodossa. Näin lataa Tampereen yliopiston yleislääketieteen professori Raimo Puustinen.

– Lääkäreiden pitäisi olla enemmän esillä medioissa, erityisesti sosiaalisessa mediassa. Huonoa informaatiota on helppo löytää, eikä sitä saa pois millään keinolla.

Puustisen mukaan perinteisissä medioissa ääneen pääsevät järjestelmää edustavat lääkärit, yliopistojen ja virastojen asiantuntijat. Järjestelmän ääni on kuitenkin usein kaukana ihmisten ­arjesta eikä viesti tavoita kohdettaan.

Puustinen kirjoittaa Potilaan Lääkärilehteen suosittuja Lääkärin ääni -kirjoituksia. Hän kertoo tavoitteekseen herättää keskustelua kyseenalaistamalla yleisesti hyväksyttyjä näkökulmia.

– Palautetta tulee melko paljon ja se on ollut enimmäkseen myönteistä. Valitettavasti keskustelu jää usein pinnal­liseksi.

Moralismia ei tarvita

Rovaniemeläinen psykiatri ja poliitikko Antti Liikkanen kirjoittaa Arktinen ­puskurikapasiteetti -blogia ja seuraa ter­veysasioita sosiaalisessa mediassa aktiivisesti.

– Some on tällä hetkellä merkittävin tapa tavoittaa ihmisiä. Pääsen tekemään sitä, mihin minut on koulutettu eli ­ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä.

Liikkanen kertoo, että suuri osa hänen potilaistaan tuntee hänen bloginsa. Moni seuraa häntä Facebookissakin.

Sosiaalisen median ongelma on sen tehokkuudessa.

– Kun kirjoittaa spontaanisti ja no­peasti, niin kuin somessa pitääkin, joutuu toisinaan korjaamaan ärhäköimpiä heittojaan.

Liikkanen on yhtä mieltä Puustisen kanssa siitä, että sosiaaliseen mediaan kaivataan lisää lääkäreitä, joilla on näppäimistö hallussa.

– Tosikoita ei tarvita, ei terveysmoralismia eikä jargonia. Kaipaan fiksuja, sana­valmiita lääkäreitä, jotka ovat valmiita tarjoamaan tietojaan isomman joukon käyttöön.

Potilaan vuosisata

Tätä aikaa kutsuttiin vastikään Kansainvälisten lääketieteen lehtien kokouksessa potilaan vuosisadaksi. Ihmisillä on ­aiempaa enemmän valmiuksia ja halua osallistua omaan hoitoonsa, kertoo Lääkärilehden lääketieteellinen päätoimittaja Päivi Hietanen.

– Potilas myös sitoutuu hoitoon paremmin, jos kokee tulevansa kuulluksi.

Hietanen sanoo, että tulevaisuudessa lääkärin on otettava ­potilas aiempaa paremmin mukaan hoidon suunnitteluun ja kuunneltava potilaan elämän kokonaisuutta ja hänen ­arvojaan.

– Syöpäpotilaalle voi olla tärkeämpää olla viimeinen kesä mökillä kuin saada raskaiden hoitojen avulla muutama kuu­kausi lisää elinaikaa, Hietanen kuvaa.

Hän muistuttaa, ettei potilasta kuitenkaan saa pakottaa päättämään itse. Eri vaihtoehdot pitää esitellä perusteellisesti, ja usein päätös syntyy yhdessä keskustellen. Toisinaan potilas toivoo lääkärin päättävän puolestaan, jolloin lääkärin on otettava vastuu.

Hietanen on havainnut että potilaan näkökulma on vahvistunut myös kansainvälisissä lääketieteen lehdissä.

– On alettu kurkottaa tiedeyhteisöstä kohti suurta yleisöä.

Potilaan Lääkärilehti

➤ Lääkäriliiton julkaisema 
verkkolehti osoitteessa 
www.potilaanlaakarilehti.fi

➤ Julkaisee valikoiden Lääkärilehden materiaalia suurelle yleisölle.

➤ Keskimäärin 15 000 lukijaa viikossa.

➤ Suosituimpia juttuja ovat olleet lääkärien kommenttikirjoitukset 
sekä muun muassa artikkeli 
ärtyvän suolen oireyhtymän ruokavaliohoidosta.

➤ Päätoimittaja Esa Ilmolahti.

Hertta Vierula
Kuva: Mikko Käkelä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030