1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Lääkäri2030.fi avattu
Ajan­kohtai­sta

Lääkäri2030.fi avattu

Oletko ehkä innovaattori, käsityöläinen tai lähilääkäri? Testaa tuleva roolisi ja jaa tulos somessa.

Lääkäri2030.fi avattu Kuva 1 / 1

Terveydenhuollossa eletään suurten muutosten aikaa. Uudella verkkosivustolla ennakoidaan, millainen on lääkärien rooli ja toimintaympäristö 2030-luvulla.

Ala digitalisoituu, tieto lisääntyy, ja potilaan omahoidon merkitys kasvaa. Muutoksia vievät eteenpäin teknologian kehittyminen, mutta myös potilaiden muuttuvat odotukset ja yhteiskunnalliset muutokset.

Uudella verkkosivustolla ennakoidaan, millainen on lääkärien rooli ja toimintaympäristö 2030-luvulla.

Potilaan rooli vahvistuu ja valinnanvapaus lisääntyy. Uutta tietoa syntyy eri lähteistä. Lääkärit ja potilaat kohtaavat yhä useammin sähköisten palveluiden kautta. Uusi teknologia tuo tullessaan myös uudenlaisia eettisiä kysymyksiä.

Lääkäriliiton Lääkäri 2030 -hankkeessa tuotettu materiaali on koottu uudelle lääkäri2030.fi-verkkosivustolle. Sivustolla on myös tulevaisuusteemaan liittyviä tutkimustuloksia, blogikirjoituksia sekä linkkejä kiinnostaviin artikkeleihin ja videoihin.

Lue myös

Hankkeen yhtenä osana muodostettiin mahdollisia skenaarioita terveydenhuollon tulevaisuudesta ja lääkärin roolista siinä. Tutustu skenaarioihin! Mikä sinusta on todennäköisin kehityskulku 2030-luvulle tultaessa?

Inhimillisen elämän puolustaja, data-analyytikko, innovaattori, käsityöläinen, lähilääkäri vai valmentaja – mikä on sinun tulevaisuuden roolisi? Sivustolla voit tehdä testin, ja jakaa tuloksen somessa.

https://lääkäri2030.fi

Piirros: Juho Ojala

Kirjoittajat
Sari Kosonen

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Nettiterapia laajenee bulimian hoitoon

Tehokkaan hoidon pääsee aloittamaan noin viikon sisällä lähetteen kirjoittamisesta.

Tieteessä
Erittäin pienten keskosten varhaiset siirrot lisäävät vakavien aivovammojen riskiä

Varhaisia sairaalasiirtoja tulee välttää kaikin keinoin, toteaa tuore yhteistutkimus.

Ajassa
Yli 65-vuotiaita kutsutaan influenssarokotetutkimukseen

Tutkimuksessa arvioidaan suuriannoksisen influenssarokotteen tehokkuutta ikääntyneillä.

Ajassa
"Jatkuvaa painostusta tehdä työtään huonommin"

Nuoren terveyskeskuslääkärin julkaisu työn varjopuolista puhuttaa.

Kommentti
Hukkaamme oppimisen jumalaisen mahdollisuuden

– Virheistä käytävää keskustelua maustaa edelleen noitarovion tuoksu, kirjoittaa Sally Järvelä.

Ajassa
Oulussa isojen kaupunkien alhaisin HPV-rokotuskattavuus

Suomessa 70 prosenttia tytöistä ottaa rokotteen, Ruotsissa 85.