Lehti 29: Ajan­kohtai­sta 29/1999 vsk 54 s. 3569

Lääkärikeskusten Yhdistys 30 vuotta

Lääkärikeskusten Yhdistys täyttää tänä syksynä 30 vuotta. Yhdistys perustettiin yksityisten lääkärikeskusten ja lääkärien muiden yksityisten vastaanottoyhtiöiden edunvalvojaksi ja yhdyssiteeksi. Ensimmäiset lääkärikeskukset oli perustettu maahan 1960-luvun alkupuolella.

LKY:n sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena oli edistää lääkärikeskusten yhteisiä aatteellisia ja yhteiskunnallisia etuja ja pyrkimyksiä, edistää avohoitopalvelujen kehittämistä ja turvata potilaalle mahdollisuus saada yksityislääkärin tutkimusta ja hoitoa sekä turvata lääkärin ammatin vapaus.

Toiminnan peruspilarit ovat yhä samat:

- Yksi keskeisistä kysymyksistä on nyt kilpailun rajoitteiden purkaminen, sanoo LKY:n puheenjohtaja, Kannelmäen Lääkäriaseman johtaja Pentti Parkkinen.

Vapaan kilpailun tiellä on hänen mukaansa vielä paljon sekä asenteellisia että lainsäädännöllisiä esteitä. LKY:n tavoitteena on lisätä kilpailuttamista kunnallisella sektorilla ja saada yksityissektori tasavertaiseksi kilpailijaksi ostopalvelujen tarjoajana.

Parkkisen mukaan ensimmäiset merkit tilanteen kohentumisesta ovat nähtävissä. Ostopalvelut yksityissektorilta ovat yleistyneet varsinkin Oulun ja Tampereen tienoilla.

Lue myös

LKY:ssä on tätä nykyä noin 155 erisuuruista jäsenyritystä. Jäsenyritysten on sääntöjen mukaan oltava yli 50-prosenttisesti lääkärien omistamia. Yhdistys onkin toiminut tiiviissä yhteistyössä Lääkäriliiton kanssa.

LKY juhlii vuosipäiväänsä 29.10. cocktail-tilaisuudella klo 13-15 Lääkäritalossa Helsingissä. Mahdolliset muistamiset toivotaan ohjattavan yhdistyksen stipenditilille Merita 101530-202544.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030