- Meitä oli kurssilla 120 opiskelijaa, joten pienryhmätkään eivät olleet mitään pieniä. Joskus melkein nolotti, että miksi minulla on aina ensimmäisenä käsi ylhäällä, kun haettiin halukkaita toimenpiteiden opettelijoita, kertoo lääkäri

Inka Utriainen

.

Tosiasia kuitenkin on, että lääkärin työssä tarvittavat kädentaidot opitaan vain opettelemalla. Ylisuurissa opetusryhmissä on todellakin oltava rohkea, jotta pääsee kokeilemaan eri toimenpiteitä.

Tämän Lääkärilehden numerossa julkaistaan artikkeli, jossa todetaan huomattavan suuren joukon valmistuvien lääketieteen opiskelijoiden olevan vailla riittäviä toimenpidetaitoja. Vain joka kolmas valmistuva lääkäri oli suorittanut onnistuneesti pienen luomen poiston, polvipunktion ja ihonalaisen paiseen avauksen. Tiedekuntien välillä havaittiin merkittäviä eroja toimenpiteiden osaamisessa.

Päivystys on käytännön korkeakoulu

- Vaikka meillä Helsingissä olivat suuret ryhmät, meillä oli tarjolla useita vapaavalintaisia toimenpidekursseja. Tiedekunnan oppimiskeskuksen taitopajassa olivat muutoinkin hyvät simuloidut olosuhteet harjoitella. "Torsoa" on piikitetty ahkerasti, Inka Utriainen naurahtaa.

- Klinikkaharjoittelussa poistimme luomia paitsi toisiltamme, myös halukkailta kavereilta ja tutuilta, jotka saivat toimenpiteen plastiikkakirurgien valvonnassa, hän kertoo.

Utriainen valmistuu tammikuun lopussa, ja on aloittelemassa eurolääkärin pestiä Munkkiniemen terveysasemalla Helsingissä.

- Me olemme yrittäneet erityisesti satsata kandien ja nuorten lääkäreiden ohjaukseen, kertoo ylilääkäri

Lars Rosengren.

- Jokaisella tulokkaalla on oma nimetty tutorlääkäri, mutta periaatteemme on, että kaikki auttavat ja neuvovat, Rosengren sanoo.

- Täytyy sanoa, että ahkerasti on tullut häirittyä, Inka Utriainen sanoo.

Jokaisessa talossa on omat tapansa ja käytäntönsä, jotka saa selville vain kysymällä. Utriainen kertoo tehneensä paljon päivystyötä, joka on varsinainen käytännön korkeakoulu. Toimenpiteitä ei voi väistää, vaan niistä on suoriuduttava vieläpä kohtalaisen vauhdikkaasti.

- Nykyinen eurolääkärijärjestelmä vie kaikki valmistuneet töihin terveyskeskukseen, joten tietyt toimenpiteet on yksinkertaisesti opeteltava, vaikkei kliinisiin töihin aikoisikaan, korostavat Inka Utriainen ja Lars Rosengren.

Epävarmuus saa näkyä

- Ideaali opiskelijaryhmä klinikassa olisi 2-3 ihmistä. Käytännössä pienopetusryhmässä saattaa olla kuusikin opiskelijaa, mikä on ihan liikaa. Jokaisen opettaminen kädestä pitäen on usein mahdotonta, kertoo ohjaajan arjesta avohoidon vastuulääkäri

Terttuliisa Ahokas

HYKS:n Iho- ja allergiasairaalasta.

- Reippaat ja aloitteelliset opiskelijat erottuvat joukosta. Takariviin ei kannattaisi klinikkaopetuksessa jäädä, rohkaisee Ahokas.

Hän korostaa, ettei se kokenut ja taitava erikoislääkäri ollut sellainen uransa alkuvaiheessa. Jokainen lääkäri joutuu käymään oman koulutiensä käden taidot oppiakseen. Käden ja silmän sujuvaan yhteistyöhön harjaantuu, eikä Ahokkaan mielestä kukaan ole luonnostaan liian kömpelö lääkäriksi.

- Totta kai aikanaan erikoisalan valintaan vaikuttavat tällaisetkin tekijät, mutta opiskelijalta ei kukaan edellytä täydellisyyttä, vakuuttaa Terttuliisa Ahokas.

Ahokas korostaa myös sellaisen rohkeuden tärkeyttä, joka saa opiskelijan tai nuoren lääkärin tunnustamaan taitojensa puutteet.

- Mieluusti opettaa ihmistä, joka on innokas oppimaan, vaikkei homma heti niin lennokkaasti sujuisikaan, pohtii Terttuliisa Ahokas.

Lisää aiheesta: Leila Niemi-Murolan ym. artikkeli Valmistuvat lääketieteen opiskelijat vailla toimenpidetaitoja, s. 297-301.