Lehti 17: Ajan­kohtai­sta 17/2019 vsk 74 s. 1018 - 1019

Lääkäripuolue vahvistaisi perusterveydenhuoltoa

Lääkärilehti kysyi ­eduskuntaan valitulta viideltä lääkäriltä vaalikauden tavoitteet. Perusterveydenhuollon vahvistaminen nousee yhdeksi keskeiseksi päämääräksi.

Anne Seppänen
_empty_

Mia Laiho: Perusterveydenhuollon saatavuutta pitää parantaa

Uusmaalainen lääkärikansanedustaja Mia Laiho (kok.) näkee, että perusterveydenhuollon saatavuutta pitää tulevalla vaalikaudella parantaa.

– Hoitoketjuja on sujuvoitettava ja yhdenmukaistettava, hän sanoo.

Laiho ehdottaa, että vammaiset ja muut erityisryhmät saisivat esimerkiksi henkilökohtaisen budjetin tai asiakassetelin, kilpailutusten sijaan.

Harvinaisten sairauksien ja syöpätutkimuksen kohdalla sekä muilla erityistä osaamista vaativilla alueilla on Laihon mielestä järkevä keskittää toimintoja laadun varmistamiseksi.

Vanhuspalveluissa Laiho huolehtisi hoitajien ja lääkärien riittävästä määrästä kotihoidossa ja ympärivuorokautisessa hoivassa.

– Omaishoitajien jaksamisen tukeminen on järkevää sekä inhimillisesti että yhteiskunnan kustannusten kannalta.

Laiho haluaa panostaa perheiden varhaiseen tukemiseen. Hän tiukentaisi hoitotakuuta erityisesti lasten- ja nuortenpsykiatriassa.

Aki Lindén: Viiden päivän hoitotakuu lääkärille pääsyyn

Lääkärien varsinaissuomalainen ääniharava Aki Lindén (sd.) pitää tärkeänä tavoitteenaan eduskuntatyössä perusterveydenhuollon vahvistamista.

– Lakiin pitää kirjoittaa viiden päivän hoitotakuu lääkärille pääsyyn, hän sanoo.

Käytännön ihmisenä hän sanoo ymmärtävänsä vaikeudet etenkin syrjäseuduilla ja arvioi, että korvamerkittyä rahoitusta tarvitaan. On myös löydettävä tapa jakaa rahoitusta niin, ettei se palkitse tehtävänsä laiminlyönyttä kuntaa.

Hammashuoltoa Lindén haluaa laajentaa asteittain, samoin parantaa vanhusten laitoshuollon mitoitusta.

Lindén ennustaa, että sote-uudistuksen suhteen tullaan alkuun etenemään varovaisesti.

– Luulen, että nyt odotellaan mitä kunnat itse saavat aikaiseksi, syntyykö lisää eksoteja ja siun soteja. Jos ei rupea syntymään koko maahan kaikki kunnat kattavia suurempia alueita, tarvitaan laki, joka pakottaa siihen.

Päivi Räsänen: Sote-uudistus kiireellä liikkeelle

Kristillisdemokraattien konkarikansanedustaja Päivi Räsänen näkee, että sote-uudistus on saatava kiireellisesti liikkeelle.

– Lait pitäisi saada mielellään jo vuoden sisällä eduskuntaan. On tärkeä paneutua terveydenhuollon uudistukseen ja vaikka jättää pois ylimääräiset, esimerkiksi työllisyyspolitiikkaan liittyvät asiat, Räsänen sanoo.

Hän ajattelee, että sosiaalipalvelut voisi mahdollisesti jättää kuntien vastuulle, jotta terveydenhuollon uudistus saadaan eteenpäin.

Räsäselle tärkeitä teemoja ovat myös vanhuspalvelulain uudistus, kattavan saattohoitojärjestelmän rakentaminen koko valtakuntaan ja perhevapaauudistus, jossa perheiden valinnanvapaus ja lapsen etu ovat ensisijalla. Myös ammatilliseen ja korkeakoulutukseen hän haluaa lisäpanostuksia.

Mirka Soinikoski: Ei tehdä arvovaltakiistaa sote-alueiden määrästä

Sote-uudistuksessa voidaan edetä jo valmistellun maakuntarakenteen pohjalta, arvioi vihreiden tuore lääkärikansanedustaja Mirka Soinikoski Hämeenlinnasta.

– Malli voidaan rakentaa myös tätä suurempien sote-alueiden pohjalle. Ei tehdä alueiden nimestä ja lukumäärästä arvovaltakiistaa, vaan hoidetaan uudistus maaliin, Soinikoski näkee.

Hän jättäisi aluehallinnon uudistamisen myöhemmäksi ja keskittyisi tässä vaiheessa sote-palveluihin.

Soinikoski näkee, että sote-alueilla pitäisi olla suorilla vaaleilla valittu valtuusto ja verotusoikeus. Lisäksi tarvitaan valtionrahoitusjärjestelmä.

– Metropolialueella on omat haasteensa, ja ne on otettava huomioon uudessa sote-mallissa.

Lue myös

Soinikoski pitäisi vastuun sote-palveluiden kokonaisuudesta julkisella järjestäjällä. Yksityiset ja kolmannen sektorin toimijat täydentäisivät palveluja. Valinnanvapaus voisi sote-alueiden harkinnan mukaan perustua palveluseteleihin.

Sari Tanus: Sote-uudistus pienemmissä kokonaisuuksissa

Sote-uudistusta pitää viedä eteenpäin hallitusti ja pienemmissä kokonaisuuksissa, näkee kansanedustaja, gynekologi Sari Tanus (kd.) Tampereelta.

Ensisijaisesti on keskityttävä terveydenhuollon uudistamiseen.

– Suomessa on monin paikoin rakennettu omia sote-malleja. Näkisin, että leveämmät hartiat löytyvät sen tyyppiseltä pohjalta.

Tanus painottaisi sotessa perusterveydenhuoltoa, ennaltaehkäisyä ja kuntoutusta.

– Järjestelmän pitää olla potilaslähtöinen ja hoitopolkujen selkeitä ja joustavia. Ensikontaktiin pitää panostaa, jotta vältetään turhia tutkimuksia ja turhaa juoksuttamista.

Valinnanvapautta Tanus lisäisi maksusitoumusten ja palveluseteleiden avulla.

Tanukselle on tärkeää, että terveydenhuollon ammattilainen voi olla elämän puolella ja omantunnonsyistä kieltäytyä osallistumasta abortteihin.

– Silti pitää olla mahdollisuus kouluttautua, harjoittaa ammattia ja tehdä tutkimusta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030