Ajan­kohtai­sta

Lääkelaitosta ei tarvita lääkäreitä valvomaan

Lääkelaitoksen ei ole tarpeen valvoa lääkkeitä määräävien ammattihenkilöiden toimintaa, sillä tästä tehtävästä huolehtivat jo Terveydenhuollon oikeusturvakeskus TEO ja lääninhallitukset. Näin toteaa Lääkäriliitto sosiaali- ja terveysministeriölle antamassaan lausunnossa. Lausunto koskee ministeriön luonnosta hallituksen esitykseksi lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain ja lääkelain muuttamiseksi.

Lakien sisältöä hiotaan vastaamaan Euroopan unionin lääketutkimusdirektiiviä. Samalla lakeja täsmennetään joiltakin osin.

Lääkäriliitto toteaa lausunnossaan ministeriölle, että pääosa lääketutkimuksia koskevan lain tarkennuksista perustuu EU-direktiiviin. Näistä muutoksista liitolla ei ole huomautettavaa.

Lakiluonnoksessa esitetään myös, että Lääkelaitos alkaisi jatkossa valvoa lääkkeitä määräävien ja toimittavien henkilöiden toimintaa TEO:n ja lääninhallitusten ohella. Liiton mielestä valvonta olisi päällekkäistä ja siksi tarpeetonta.

– Lääkelaitoksen tehtävänä on tähän astikin ollut lääkkeiden toimittamisen ja markkinoinnin valvonta, kun taas ammattihenkilöiden valvonta on kuulunut Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle. Jako on ollut selvä ja käytännössäkin toimiva, lausunnossa sanotaan.

Liitto muistuttaa, että Lääkelaitos voi markkinoinnin valvonnassa keräämiensä tietojen pohjalta tarvittaessa pyytää TEO:a selvittämään yksittäisen ammattihenkilön toimintaa.

Lakiluonnoksen mukaan lääkäri voitaisiin jatkossa tuomita rangaistukseen, jos hän rikkoisi lääkemarkkinointiin liittyviä säännöksiä tai pyytäisi kiellettyjä kannustimia, etuuksia tai lahjoja. Rikosnimikkeeksi tulisi lääkerikkomus, josta rangaistaisiin sakolla.

Lääkäriliitto huomauttaa lausunnossaan, että sekä sen omat että lääketeollisuuden ohjeet yhteistyöstä ovat jo nykyisin luonnoksessa mainittuja tarkemmat ja tiukemmat. Liiton mielestä erityistä tarvetta rangaistusten käyttöönottamiselle ei siksi ole tiedossa.

Katja Patronen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030