1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Lääketieteen Nobel ensi viikolla – näin voittaja valikoituu
Ajan­kohtai­sta

Lääketieteen Nobel ensi viikolla – näin voittaja valikoituu

Professori Juha Kere on valitsemassa lääketieteen Nobelia. Lääkärilehden podcastissa hän kertoo, miten voittaja seuloutuu esiin.

Lääketieteen Nobel ensi viikolla – näin voittaja valikoituu Kuva 1 / 1

Lääketieteen Nobelit valitsee Karoliinisen instituutin 50 professorista koostuva toimikunta. Molekyyligenetiikan professori Juha Kere on yksi kolmesta suomalaisjäsenestä. Muita ovat professorit Olli Kallioniemi ja Jussi Taipale. Toimikunta saa useita satoja ehdotuksia vuodessa. Ne käydään huolellisesti läpi, ja lokakuun ensimmäisen maanantaina – tänä vuonna siis ensi maanantaina – voittaja julkistetaan.

Kere myöntää, että pohjimmiltaan toimikunta vertaa lääketieteen ja fysiologian kentän laajuuden vuoksi mustikoita, mansikoita ja omenoita toisiinsa. Kriteerit ovat kuitenkin selvät.

– Palkinnon voi saada vain valtavan hyppäyksen osaamisen tasossa tuottanut havainto. Lisäksi havainto tai palkitut eivät saa olla kiistanalaisia, hän kertoo.

Suomen kansalaisilta lääketieteen Nobel edelleen puuttuu. Vuonna 1967 palkittu, suomalaislähtöinen Ragnar Granit oli palkinto myönnettäessä Ruotsin kansalainen.

Kere ei päättelisi palkintojen määrästä maan lääketieteellisen tutkimuksen tasoa.

– Salamanomaisissa hyppäyksissä tiedon tasossa on tieteessäkin usein sattumalla osansa, hän sanoo.

Lue myös

Kere ei voi kertoa, onko tänä vuonna suomalaisia ehdolla. Hän kuitenkin kehottaa suomalaisia aktiivisuuteen: jokaisella pohjoismaisen lääketieteellisen tiedekunnan professorilla on pysyvä oikeus ehdottaa palkinnon saajaa.

Kereä haastattele Lääkärilehden päätoimittaja Pekka Nykänen. Haastattelu on tehty keväällä 2018.

Korjattu 27.9. kello 8.45 väite siitä, että Juha Kere olisi Nobel-toimikunnan ainoa suomalaisjäsen ja lisätty muut suomalaisjäsenet.

Kuva: Mikko Käkelä

Kirjoittajat
Pekka Nykänen

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Nettiterapia laajenee bulimian hoitoon

Tehokkaan hoidon pääsee aloittamaan noin viikon sisällä lähetteen kirjoittamisesta.

Tieteessä
Erittäin pienten keskosten varhaiset siirrot lisäävät vakavien aivovammojen riskiä

Varhaisia sairaalasiirtoja tulee välttää kaikin keinoin, toteaa tuore yhteistutkimus.

Ajassa
Yli 65-vuotiaita kutsutaan influenssarokotetutkimukseen

Tutkimuksessa arvioidaan suuriannoksisen influenssarokotteen tehokkuutta ikääntyneillä.

Ajassa
"Jatkuvaa painostusta tehdä työtään huonommin"

Nuoren terveyskeskuslääkärin julkaisu työn varjopuolista puhuttaa.

Kommentti
Hukkaamme oppimisen jumalaisen mahdollisuuden

– Virheistä käytävää keskustelua maustaa edelleen noitarovion tuoksu, kirjoittaa Sally Järvelä.

Ajassa
Oulussa isojen kaupunkien alhaisin HPV-rokotuskattavuus

Suomessa 70 prosenttia tytöistä ottaa rokotteen, Ruotsissa 85.