Ajan­kohtai­sta

Lakon sovittelu alkoi

Lääkärilakon sovittelu alkoi tämän viikon keskiviikkona valtakunnansovittelijan toimistossa. Valtakunnansovittelija Juhani Salonius päätti viime viikolla lakon varsinainen sovittelutoiminnan aloittamisesta ja kutsua koolle Lääkäriliiton ja Kunnallisen työmarkkinalaitoksen edustajista koostuvan ns. suuren neuvotteluryhmän.

Tällä viikolla on ollut käynnissä kahdeksas lakkoviikko. Valtakunnansovittelija Juhani Salonius, Lääkäriliiton puheenjohtaja Heikki Pälve ja Kunnallisen työmarkkinalaitoksen työmarkkinajohtaja Jouni Ekuri ovat tavanneet lakon aikana noin kerran viikossa, vaikkei lakkoa varsinaisesti soviteltukaan.

Lääkäriliitto on tyytyväinen, että sovittelutoiminta nyt vihdoin käynnistyi. Liitto esitti jo muutama viikko sitten julkisuuteen huolestuneisuutensa pitkittyvän lakon vaikutuksista potilaiden hoitoon ja ennestään pitkiin jonoihin.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030