Lama-ajan työvoimapolitiikka ei tue rakennemuutosta eikä työttömyyden vähentämistä
Sosiaali- ja terveydenhuollon työvoiman määrä väheni 1990-luvun alkuvuosina 5 %, joskin vuonna 1994 suunta näyttää taittuneen. Vuonna 1994 alan työllinen työvoima oli 280 000 henkilöä. Lamavuosien työvoimapolitiikalle on ollut tyypillistä nimenomaan vakinaisten kokoaikaisten työsuhteiden väheneminen. Uudet työntekijät palkataan mieluummin määräaikaisiin ja osa-aikaisiin työsuhteisiin, usein työllistämisvaroin. Työttömyysaste sosiaali- ja terveydenhuollon alalla oli viime vuonna 11 %, ja työttömiä oli vuoden 1995 helmikuussa sosiaalialalla 15 500 ja terveydenhuoltoalalla 19 600.
Tampereen yliopiston terveystieteen laitoksen tutkija Jukka Ohtonen on tutkinut sosiaali- ja terveydenhuollon työvoiman kehitystä vuosina 1990-93 Tilastokeskuksen työvoimaan liittyvien rekisterien perusteella. STAKESin julkaisemassa raportissa tarkastellaan myös eri tietolähteiden yhdenmukaisuutta.
Ohtosen tutkimuksen mukaan lama-ajan työvoimapolitiikka ei ole tukenut terveydenhuollon rakennemuutosta laitoshoidosta avohoitoon. Henkilöstöä on supistettu yhtäläisesti eri osa-alueilta. Sairaaloiden työsuhteiden määrä väheni 1990-luvun alkuvuosina 11 % eli yli 10 000:lla. Toisaalta avohoidon työsuhteet vähenivät nekin samaan aikaan lähes 5 % eli 1 800:lla. Työvoiman liike sairaaloiden ja avohoidon välillä oli kaikkiaan vähäistä.
Suhteessa eniten väkeä joutui lähtemään mielisairaaloista: niissä työsuhteiden määrä väheni neljässä vuodessa 28 % eli noin 3 900:lla. Avoterveydenhuollossa psykiatrian alan työpaikat kyllä lisääntyivät, mutta vain 470 työsuhteella. Supistukset kohdistuivat erityisesti alemman koulutustason työntekijöihin, ja kaiken kaikkiaan koulutuksella näytti olevan työsuhteen säilymisen kannalta suojaava vaikutus. Lääkärien työsuhteiden määrässä ei tapahtunut merkittäviä muutoksia, mutta sen sijaan alalta lähti erikoistumattomia lääkäreitä pois ja erikoistuneita tuli tilalle ja samalla sairaalapsykiatrikunta muuttui naisenemmistöiseksi.
Myös STAKESin erikoissuunnittelija Reijo Ailasmaan raportti, joka perustuu Tilastokeskuksen Kunnalliseen henkilörekisteriin, kuvaa sosiaali- ja terveydenhuollon työvoimakehitystä. Lokakuun 1993 ja lokakuun 1994 tilastotiedot kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä osoittavat vakinaisessa työsuhteessa olleen henkilöstön määrän vähentyneen vuoden kuluessa ja määräaikaisten työntekijöiden määrän kasvaneen. Samalla myös osa-aikaisten työntekijöiden määrä on kasvanut, paljolti työllistämisvaroin kustannettujen työsuhteiden vuoksi. Määräaikaisia työntekijöitä käytetään erityisesti terveydenhuollossa, työllistettyjä sosiaalihuollossa.
Ohtosen mukaan sosiaali- ja terveysalalla aloitettiin vuonna 1994 työllisyysvaroin kustannettuja, useimmiten puolen vuoden mittaisia työsuhteita kaikkiaan 32 500. Tämän työvoiman osuus alalla on siis 5-10 %, ja koska työllistetyt sijoittuvat normaaleihin, välttämättömiin työtehtäviin, jää vastaava määrä pysyviä työsuhteita perustamatta. Ohtonen toteaakin, että työllistämisvaroista on tullut tulonsiirto kunnille, jotka muutoin joutuisivat kustantamaan vastaavat työsuhteet sosiaali- ja terveydenhuollon normaalina toimintana. Näin työllistäminen pitää yllä työttömyyttä. Ohtonen myös huomauttaa, että kun kuntien näin saaman tulonsiirron myötä työttömyysmenot kasvavat, poliittinen paine näiden menojen vähentämiseen ja työttömien aseman ja toimeentulon heikentämiseen voimistuu.
