1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Lapsi- ja nuorisogynekologian maailmankongressi Helsingissä
Ajan­kohtai­sta 17/1998 vsk 53 s. 2079

Lapsi- ja nuorisogynekologian maailmankongressi Helsingissä

Väestöliitto isännöi 12. lapsi- ja nuorisogynekologian maailmankongressia Helsingissä 31.5-3.6.1998. Nuorten seksuaalisuuden herääminen, ehkäisyvalistus ja -välineiden käyttö, teiniraskaudet, abortit ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö olivat aiheita lähes 500 asiantuntijaa 60 eri maasta keränneeseen tapahtumaan.

Kansainvälisen perhesuunnittelujärjestöjen liiton varapääsihteeri Pramilla Senanayke haluaisi ottaa nuoret mukaan kehittämään seksuaaliterveysohjelmia ja antaa heille välineet auttaa itseään ja toisiaan. Vanhemmat ja muut aikuiset eivät hänen mukaansa anna nuorille riittävästi tietoa seksuaalisuudesta ja siihen liittyvistä asioista ja niinpä valtaosa nuorista saa tietonsa tiedotusvälineistä. Ilmiö on maailmanlaajuinen. Sukukypsyys saavutetaan usein jo 12-vuotiaana, mutta ensimmäinen lapsi saadaan vasta 29-vuotiaana. Asiallista tietoa saaneiden nuorten ensimmäinen sukupuoliyhteys tapahtuu myöhemmin ja he käyttävät vastuullisemmin ehkäisyvälineitä. Aikuiset keskittyvät liian usein vain nuorten seksuaalisuuden kriiseihin ja riskeihin.

Nuorten raskauksien ehkäisyn suhteen on Suomessa aivan viime vuosiin asti ollut syytä tyytyväisyyteen, kertoi apulaisprofessori Elise Kosunen Tampereen yliopistosta. Raskauden keskeytykset vähenivät tasaista tahtia, ehkäisyä käytettiin enemmän kuin muualla ja HIV:n leviäminen on pystytty toistaiseksi estämään nuorison keskuudessa. Myönteisen kehityksen edellytyksenä pidetään maksuttomia palveluja, luottamuksellisuutta sekä palvelun saatavuutta ilman ikärajaa tai vanhempien suostumusta. Vuonna 1996 nuorten aborttiluvut kääntyivät kuitenkin huolestuttavasti nousuun. Samanaikaisesti supistettiin koulujen terveydenhoitopalveluja ja vähennettiin koulun antamaa seksuaalikasvatusta. Joka vuosi uusi ikäluokka tarvitsee kuitenkin saman informaation, kysyy samat kysymykset ja on yhtä hämmentynyt kuin edellisetkin ikäluokat.

Lue myös

Lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä puhui Francesca Navratil Zurichin yliopiston lasten sairaalasta. Hän arvioi, että 10-25 % lapsista joutuu ennen 18. ikävuottaan jollakin tavalla seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Hyväksikäyttö on saanut viime vuosina laajaa julkisuutta, koska yhä useampia tapauksia on tullut ilmi. Lasten seksuaalista hyväksikäyttöä tapahtuu kaikissa yhteiskunnissa ja yhteiskuntaluokissa. Nuorimmat hyväksikäytetyt ovat vain muutaman kuukauden ikäisiä vauvoja. Hyväksikäyttäjä on lähes aina joko perheen jäsen tai läheisesti perheen kanssa tekemisissä oleva henkilö. Noin 30 % hyväksikäyttäjistä on joutunut lapsena itse hyväksikäytetyksi. Hyväksikäytöstä ei useinkaan jää ulkoisia merkkejä ja siksi sen tunnistaminen on niin vaikeaa. Lapsen äiti saattaa olla tietoinen hyväksikäytöstä, mutta ei puutu siihen, koska haluaa pitää perheen koossa. Hyväksikäytön tullessa ilmi on tärkein tehtävä lapsen suojelu. Lapsen kertomus on aina otettava vakavasti, hän tuntee syvää syyllisyyttä usein vuosia jatkuneen tilanteen johdosta ja tarvitsee pitkäaikaista terapiaa.

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Hyvää kesää

Lääkärilehden uutistuotanto jää kesätauolle juhannuksena.

Tieteessä
Kotimittaus toimiva vaihtoehto verenpaineen vuorokausirekisteröinnille

Sen sijaan kajoamattomasti arvioidun sentraalisen verenkierron paineen mittaus ei näyttänyt tuovan lisähyötyä diagnosointiin.

Ajassa
Lääkekorvaukset ylittivät 1,5 miljardia euroa

Kelan maksamat lääkekorvaukset kasvoivat viime vuonna 91 miljoonaa euroa.

Ajassa
Biopankkien toimintaa yhtenäistetään

Biopankkilain uudistuksessa sovitettiin yhteen biopankkilainsäädännön ohjausryhmän tunnistamat muutostarpeet ja EU:n tietosuoja-asetuksen edellyttämät muutokset.

Ajassa
Klamydia, tippuri ja kuppa leviävät

Seksitautien määrä lisääntyi selvästi vuonna 2019.

Ajassa
Aloittaako HUS kohdunsiirrot?

HUS suunnittelee pilottitutkimuksen aloittamista ja kohdunsiirtoryhmän perustamista.