Unicefin työntekijänä Pirkko Heinonen ei halua juurikaan ottaa kantaa politiikkaan, mutta toimiessaan Unicefin Ugandan maatoimiston ohjelmista vastaavana apulaisjohtajana ugandalainen sisäpolitiikka kietoutuu väistämättä kaikkeen toimintaan siellä. Maa on jakautunut kahtia, melko vauraaseen etelään ja keskiseen osaan sekä sisällissodan jo 18 vuotta runtelemaan pohjoiseen. Siellä ovat Heinosenkin suurimmat huolenaiheet, korkea lapsi- ja äitiyskuolleisuus sekä aids.

- Pahinta on ehkä kuitenkin lasten ryöstäminen sotilaiksi kapinnallisjohtaja Konyn armeijaan. Mikäli ryöstetyt lapset eivät jo ole valmiiksi orpoja, heidät saatetaan pakottaa tappamaan vanhempansa. Näin heidät aivopestään lojaaleiksi armeijalle, koska paluuta kotiin ja kotikylään ei enää olisi. Maan sisäisillä pakolaisleireillä asuu noin 25-miljoonaisesta kansasta jo 1,6 miljoonaa. Elämä leireillä on turvatonta, eivätkä lapset pääse välttämättä kouluun tai saa riittävästi ruokaa ja terveyspalveluita, sanoo Heinonen.

Periaatteessa Ugandassa kaikki lapset aloittavat koulun kuusivuotiaina. Tyttöjä kuitenkin putoaa matkan varrella, ja vain 30 prosenttia tytöistä yltää seitsemännelle luokalle. Tyttöjen avioitumisikä on alhainen, kolmasosalla 18-vuotiaista tytöistä on jo 1-2 lasta. Aviomies on yleensä paljon vanhempi, ja moniavioisuus on yleistä.

- Ugandalainen nainen synnyttää keskimäärin seitsemän lasta. Perheet ovat siis suuria, ja kokoa lisäävät vielä perheen elätettävänä olevat vieraat lapset. Tämä afrikkalainen niin sanottu laajennettu perhekäsitys on vain vahvistunut viime vuosina aids-orpojen muuttaessa sukulaisten hoitoon. Paljon alaikäisiä myös elää keskenään, isompien sisarusten hoitaessa nuorempia ja kyläyhteisön avustaessa ja katsoessa perään, kertoo Heinonen.

Työpäivät ovat pitkiä

- Koulunkäynnin tukeminen, rokotusohjelmien toteuttaminen ja infektiotautien ehkäiseminen ja hoito ovat Unicefin keskeiset ohjelmat Ugandassa, kertoo Pirkko Heinonen. Työsarka on siis valtava, mutta pitkiä ovat Heinosen päivätkin.

- Tulen toimistolle yleensä puoli kahdeksan aikoihin, jolloin minulla on puolisentoista tuntia aikaa ennen virallisen toimistoajan alkua käydä rauhassa läpi New Yorkista yön aikana tullut posti. Aamupäivä kuluu yleensä palavereissa avustusohjelmien työntekijöiden kanssa. Iltapäivisin otan usein vastaan muiden avustusjärjestöjen väkeä, joita meillä vierailee paljon. Toimistossa on kaikkiaan 90 työntekijää, joten monenmoisia neuvonpitoja riittää, hymyilee Heinonen.

- Illansuussa New York sitten jo heräileekin, joten sieltä käsin minua työllistetään niin, että useimmiten pääsen kotiin vasta puoli kahdeksan aikoihin. Illallisen jälkeen otan kotisohvalla mukavan asennon ja perehdyn niihin raportteihin ja muistioihin, jotka ovat yli kolmesivuisia eikä niihin pysty päivisin paneutumaan, Pirkko Heinonen kertoilee.

Viikonloppuisin hän ei tee näin pitkiä päiviä. Muutama päivä kuukaudesta on matkapäiviä. Läkähdyttävän viikko-ohjelmansa kertomisen päätteeksi Heinonen pitää pienen tauon ja hymyilee:

- Minulla ei ole perhettä ja kotona minulla on afrikkalaiseen tapaan kotiapulainen ja puutarhuri, hän muistuttaa.

Mutta entä töistä irtautuminen?

- Työkuukausina se ei välttämättä onnistu, mutta olen oppinut nauttimaan pienistä hetkistä. Kotimaan lomalla menen metsään, otan sieni- tai marjakorin mukaan ja olen ihan kokonaan irti.