Ajan­kohtai­sta

Lapsilla on todettu vain vähän koronaa

HUS:ssa ei ole otettu yhtään lasta sairaalahoitoon COVID-19-taudin vuoksi.

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Uuden lastensairaalan ja Jorvin sairaalan lasten päivystyksessä vain 2,7 prosentilla testatuista lapsista todettiin viikon aikana koronavirustartunta.

Näyte otettiin 113:lta alle 16-vuotiaalta lapselta, jotka olivat hakeutuneet päivystykseen infektion takia.

Kaiken kaikkiaan HUS:ssa on otettu koronavirusnäyte yli 400 lapselta.

Lapset sairastavat koronaviruksen usein lievempänä ja vähäoireisempana kuin aikuiset, ja sairastuneet lapset tarvitsevat hyvin harvoin sairaalahoitoa. HUS:ssa ei ole ollut toistaiseksi yhtään lapsipotilasta vuodeosastolla tai tehohoidossa koronaviruksen takia.

Päivystyksen kävijämäärät ovat pienentyneet

Uuden lastensairaalan ja Jorvin sairaalan lasten päivystykset ovat Suomen suurimpia lasten päivystyksiä. Molemmissa sairaaloissa infektiopotilaat ohjataan toiseen tilaan kuin muut potilaat.

Päivystyksen kävijämäärät ovat pienentyneet kuukauden ajan. Lasten sairastuvuus tai syyt päivystykselliseen hoitoon hakeutumiselle eivät kuitenkaan ole muuttuneet.

Myös lasten vastaanotoilla on ollut tavallista enemmän peruutuksia.

Lääkärit ovat huolissaan siitä, ettei päivystykseen hakeuduta, vaikka tarve olisi.

Lue myös

– Toistaiseksi ei ole havaittu, että lapsi olisi tuotu viivästyneesti hoitoon koronavirukseen liittyvien pelkojen vuoksi, mutta asia on huolestuttava, sillä maailmalla on julkaistu tällaisia tapauksia, toteaa osastonylilääkäri Mikael Kuitunen tiedotteen mukaan.

Myös sovittuihin leikkaukseen on turvallista tulla koronaviruspandemian aikana. Lastenkirurgian ylilääkäri Pentti Kallio toteaa, että leikkauksen lykkäämisestä voi olla haittaa lapsen terveydelle. Tavoitteena on hoitaa kaikki sovitut leikkaukset myös epidemia-aikana.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030