Ajan­kohtai­sta

Lean tehosti sairaalan toimintaa

Lasten sydänleikkausten siirrot vähenivät HUS:ssa.

Heli Väyrynen
Kuvituskuva 1

HUS:n Uusi lastensairaala on tehostanut toimintaansa Lean-menetelmän avulla.

Tämän ansiosta sairaalasta johtuvat lasten sydänleikkausten siirrot ovat vähentyneet olennaisesti.

Heinäkuussa siirrettiin ainoastaan yksi leikkaus sairaalasta johtuvista syistä, elokuussa ei yhtään, tiedottaa HUS.

Lean-kehittämisen perusperiaatteena on olemassa olevien resurssien hyödyntäminen viisaammin.

Lasten sydänleikkausten kohdalla tämä on toteutunut siten, että leikkauksia on tehty sama määrä, mutta ruuhkat on saatu tasattua.

Esimerkiksi tällaisia asioita tehtiin:

• Kehittämisen kohteeksi otettiin kaikkien erikoisalojen suunniteltu leikkaustoiminta, jossa hoito jatkuu teho-osastolla.

• Työmenetelmäksi valittiin jatkuvaan parantamiseen tähtäävä Kaizen, johon osallistui laajasti potilaan hoitopolulla olevien henkilöstöryhmien ja erikoisalojen edustajia.

Lue myös

• Muutoksia tehtiin useita: jonotietolomaketta kehitettiin, ja nyt leikkausaika annetaan vasta, kun kaikki tarpeellinen tieto on saatavissa jonokortista. Potilaiden teho-osastolta vuodeosastolle siirtymiseen liittyvää tiedonkulkua ja toimintatapoja yhtenäistettiin.

• Teho-osaston suunniteltujen potilaiden virtaa tasattiin eri viikonpäivien välillä. Aiemmin alkuviikosta tarjottiin teho-osastolle enemmän potilaita.

• Eri erikoisalojen potilaille tehtiin lukujärjestys, jonka mukaan puolet teho-osaston paikoista varataan päivystyksellisille potilaille. Tämän jälkeen teho-osastolla on joka päivä paikka kahdelle suunniteltuun leikkaukseen tulevalle potilaalle.

Kuva: Mikko Käkelä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030