Lehti 45: Ajan­kohtai­sta 45/2001 vsk 56 s. 4593

Lastenpsykiatrian korvamerkityn rahan käyttö selvitettiin

Lasten- ja nuortenpsykiatriaan kaksi vuotta sitten korvamerkityllä rahalla on perustettu lähes 400 uutta määräaikaista tai pysyvää virkaa, aloitettu yli 300 projektia, järjestetty runsaasti koulutusta ja perustettu uusia toimintayksiköitä.

Eduskunta korvamerkitsi kaksi vuotta sitten ylimääräiset 70 miljoonaa markkaa lasten ja nuorten psykiatristen palvelujen järjestämiseen. Sosiaali- ja terveysministeriö on nyt selvittänyt, miten kunnat rahan käyttivät.

Korvamerkityllä rahalla perustettiin kaikkiaan 385 virkaa, joista 77 on pysyvää. Eniten virkoja perustivat Helsingin ja Uudenmaan sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirit. Vain kahdessa piirissä virkoja ei perustettu lainkaan.

HUS:n ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiireihin perustettiin myös yhteensä viisi uutta lasten ja nuorisopsykiatrian osastoa. Uusia sairaansijoja tuli siten yhteensä 32.

Suurimmassa osassa sairaanhoitopiirejä käytettiin huomattavan paljon rahaa koulutukseen. Eri mittaisia koulutustilaisuuksia järjestettiin yhteensä yli 350.

Korvamerkityllä rahalla aloitettujen projektien yleisin aihe oli varhainen vuorovaikutus. Suosittuja olivat myös projektit, joissa perustettiin liikkuva työryhmä. Sairaalan seinien ulkopuolelle lasten ja nuortenpsykiatrian osaamista vieviä ryhmiä perustettiin seitsemään sairaanhoitopiiriin. Ideaa toteutettiin sekä tarjoamalla liikkuvia konsultaatiopalveluja koko piirin alueelle että perustamalla ns. jalkautuvia työryhmiä.

Määrärahan vaikutuksesta lasten- ja nuortenpsykiatrian jonotilanteeseen ei saatu kattavasti tietoja, sillä vain viidesosa piireistä vastasi kaikkiin jonotietoja koskeviin kysymyksiin.

Lastenpsykiatrian puolella jonotusaika psykiatrisen hoidontarpeen arviointiin vaihtelee ei-kiireellisissä tapauksissa erittäin paljon, ja keskimääräinen odotusaika näyttäisi pitenevän. Kiireellisissä tapauksissa lapsi sen sijaan pääsee hoidon tarpeen arviointiin entistä nopeammin.

Lyhentyneen näyttää myös ei-kiireellisten lastenpsykiatristen potilaiden osalta aika hoidontarpeen toteamisesta polikliinisen hoidon aloittamiseen. Kiireellisten tapausten osalta tilanne on pysynyt entisellään.

Lue myös

Kiireellistä vuodeosastohoitoa tarvitseva lapsi saa paikan nykyään selvästi nopeammin kuin vielä kaksi vuotta sitten.

Nuorisopsykiatrian puolella pääsy sekä kiireelliseen että ei-kiireelliseen polikliiniseen hoidon tarpeen arviointiin on nopeutunut. Myös odotusajat polikliinisen hoidon aloittamiseen ovat lyhentyneet. Kiireellisessä tapauksessa vuodeosastopaikan saa nopeammin kuin ennen, ei-kiireellisissä odotusajat ovat pidentyneet.

Sairaanhoitopiirit arvioivat ylimääräisen korvamerkityn rahan tulleen todella tarpeeseen. Ongelmana pidettiin kuitenkin avustuksen kertaluonteisuutta.

Sairaanhoitopiirit kritisoivat myös tiukkaa aikataulua, jossa korvamerkityn rahan käyttö jouduttiin suunnittelemaan. Jotkut piirit epäilivät myös kuntien sitoutumista toimintaan sen jälkeen, kun määräraha loppuu.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030