Painonpudotus vähentää geenien ilmentymistä ihonalaisessa rasvakudoksessa.

Lihavuuden ja diabeteksen taustalla vaikuttavat osittain samat geenit. Geenien ilmentyminen ihonalaisessa rasvakudoksessa näytti Kuopion yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa vähenevän laihduttamisen myötä. Merkitsevästi väheni etenkin verisuonten uudismuodostusta estävän tenomoduliinigeenin ilmentyminen.

FM Titta Salopuro selvitti väitöstutkimuksessaan energiankulutukseen ja energia-aineenvaihduntaan sekä syömisen säätelyyn liittyvien perintötekijöiden geenivaihtelujen yhteyttä painoon ja diabeteksen puhkeamiseen henkilöillä, joilla oli suurentunut diabetesriski.

Tutkimuksen kohteena olivat geenivaihtelut β-adrenergisissä reseptoreissa, irtikytkijäproteiineissa ja leptiinireseptorissa. Tutkittavana oli kuusi eri geeniä, joista tutkittiin yhteensä 15 eri geenivaihtelua. Näistä viisi oli aikaisemmin tutkimattomia. Aineiston muodosti suomalaisen diabeteksen ehkäisytutkimuksen DPS:n tutkimusaineisto.

Lisäksi selvitettiin geenien toiminnan muutoksia ja etsittiin uusia painonpudotukseen reagoivia geenejä. Tämä osio toteutettiin tutkimalla geenien ilmentymisen muutoksia metabolisen oireyhtymän piirteitä omaavien henkilöiden rasvakudosnäytteistä ennen ja jälkeen laihdutuksen. Tutkimuksessa hyödynnettiin GENOBIN-tutkimuksen aineistoa.

DPS-tutkimuksessa tutkituista geeneistä β₂- ja β₃-adrenergisen reseptorin sekä leptiinireseptorin geenivaihtelut altistivat diabetekselle, kun taas irtikytkijäproteiini 1:n ja leptiinireseptorin geenivaihtelut liittyivät kehon painoon. Irtikytkijäproteiinien 2 ja 3 geenivaihtelu liittyi veren kolesterolipitoisuuksiin ja keskivartalolihavuuteen sekä diabeteksen puhkeamiseen.

GENOBIN-tutkimuksessa havaittiin maltillisen painonpudotuksen vaikuttavan geenien ilmentymiseen ihonalaisessa rasvakudoksessa. Useimpien geenien ilmentyminen väheni laihdutuksen myötä. Etenkin verisuonten uudismuodostusta estävän tenomoduliinigeenin ilmentyminen väheni merkitsevästi laihdutuksen seurauksena. Tämä geeni on lisääntyvän kiinnostuksen kohteena, sillä muuttunut verisuonten uudismuodostus liittyy olennaisesti useisiin lihavuuden liitännäissairauksiin. Tutkimuksessa löydettiin myös joukko muita, tarkempia tutkimuksia vaativia geenejä, joiden toiminta liittyy soluväliaineen aineenvaihduntaan sekä solukuolemaan.

Lihavuuden ja diabeteksen taustalla vaikuttavat osittain samat geenit, kuten DPS-tutkimuksenkin tuloksista voidaan havaita. Vaikuttavia geenejä on lukuisia, joista jokaisen yksittäisen vaikutus on yleensä hyvin pieni. Ratkaisevaa näiden sairauksien synnyssä ovatkin geenien yhteisvaikutukset sekä keskenään että eri ympäristötekijöiden kanssa. DNA-sirutekniikalla voidaan kartoittaa tutkittavan kudoksen tapahtumia kokonaisvaltaisesti sekä mahdollisesti löytää tutkittavaksi uusia geenejä, kuten Salopuron tutkimuksessa rasvakudoksesta löydetty tenomoduliinigeeni.

FM Titta Salopuron kliinisen ravitsemustieteen alan väitöskirja tarkastetaan 4.9.2009 Kuopion yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa.