Liian raskasta hoitoa?
Yhä useampi glioblastoomapotilas on yli 70-vuotias. Iäkkäiden potilaiden ennuste on huono.
– Yli 70-vuotiailla elossaoloajan mediaani diagnoosin jälkeen on 4,5 kuukautta, Miikka Korja kertoo.
– Insidenssierot eri erva-alueilla ovat suuria, yli 70-vuotiailla jopa kaksinkertaisia, Miika Korja toteaa.
Glioblastoomaleikkaukseen tulevat potilaat ovat yhä vanhempia. Tämä huomattiin joitakin vuosia sitten myös HUS:n neurokirurgian osastolla. Osaston moniammatillisessa kokouksessa alettiin pohtia, ovatko raskaat hoidot perusteltuja yhtä lailla iäkkäille potilaille kuin nuoremmille.
– Kävi ilmi, että tutkimusnäyttöä yli 70-vuotiaiden hoidosta on todella vähän, kertoo neurokirurgian osastonylilääkäri Miikka Korja. Hän toimii myös HUS:n kehittämisylilääkärinä.
Niinpä tutkimusryhmä alkoi selvittää glioblastooman hoitotuloksia Suomessa. Tulokset julkaistiin Neuro-Oncology -lehdessä vuonna 2018. Tutkimuksen mukaan glioblastooman ilmaantuvuus oli tutkimusaikana, 2000–2013, kasvanut. Myös elinajanennuste oli samaan aikaan pidentynyt. Yli 70-vuotiaiden osalta tulokset olivat kuitenkin karuja.
– Yli 70-vuotiailla elossaoloajan mediaani diagnoosin jälkeen on 4,5 kuukautta.
Lääkäri ei halua viedä toivoa
Kun ennuste on näin huono, on syytä vakavasti pohtia, kannattaako leikkaukseen ja sen jälkeiseen kemosädehoitoon ryhtyä, Korja toteaa. Vai voisiko jäljellä olevat kuukaudet käyttää paremmin?
– Arvelen, että moni valitsisi ennemmin hyvän elämänlaadun ja palliatiivisen hoidon. Vaikka se voisi tarkoittaa ehkä hieman lyhyempää keskimääräistä elinaikaa, kenties kahta kolmea kuukautta.
Ongelmaksi on muodostunut se, että kun tutkimustulokset ovat näin toivottomia, moni lääkäri ei halua kertoa ennustetta potilaalle suoraan.
– Lääkärit eivät halua viedä potilaalta toivoa.
Korjan mielestä tutkimustulosten pitäisi löytyä Terveyskylän Aivotalosta.
– Kysymyksessä on verovaroilla tuotettu tutkimus. Kansalaisilla on oikeus saada oikeaa tietoa.
Kun ennustetta ei kerrota suoraan, potilaat kuvittelevat selviytymisen mahdollisuudet todellista paremmiksi. Niinpä he haluavat käydä läpi raskaat hoidot. Sen seurauksena potilaita ylihoidetaan, Korja toteaa.
Elinajanennusteessa on eroja alueittain
Tutkimusryhmä teki samasta aineistosta myös toisen tutkimuksen. Journal of Neuro-Oncology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin alueellisia eroja glioblastoomapotilaiden elinajanennusteessa.
Suomalaiset glioblastoomapotilaat hoidetaan yliopistosairaaloissa. Niistä HUS määriteltiin isojen potilasmäärien sairaalaksi ja TAYS keskisuureksi. KYS, TYKS ja OYS olivat tässä tutkimuksessa pienien potilasmäärien sairaaloita.
Elinajanennuste oli tutkimuksen mukaan HUS:ssa ja TAYS:ssa hoidetuilla potilailla pitempi kuin KYS:ssä, OYS:ssa ja TYKS:ssä. Hoidettujen potilaiden keskiarvo oli HUS:ssa 54 potilasta, TAYS:ssa 40 potilasta ja muissa yliopistosairaaloissa 17 potilasta vuodessa.
Vuoden päästä elossa oli suuren potilasmäärän sairaalassa hoidetuista täysi-ikäisistä glioblastoomapotilaista 39 prosenttia ja keskisuuren sairaalan potilaista 38 prosenttia. Mediaanielinaika diagnoosin jälkeen oli 9,3 kuukautta suuressa ja 8,9 kuukautta keskisuuressa sairaalassa hoidetuilla. Pienten potilasmäärien sairaaloissa elossa oli vuoden päästä 32 prosenttia potilaista ja mediaanielinaika diagnoosin jälkeen oli 7,8 kuukautta.
– Näistä tuloksista ei voi päätellä, että suuremmissa sairaaloissa saisi parempaa hoitoa, Korja painottaa.
Ilmaantuvuuserot ovat suuria
Erot elinajanennusteessa olivat tutkimuksen perusteella pieniä. Sen sijaan erot glioblastooman ilmaantuvuudessa olivat suuria. Ilmaantuvuus oli suurinta Etelä- ja Länsi-Suomessa, pienintä Itä-Suomessa.
– Insidenssierot eri erva-alueilla ovat suuria, yli 70-vuotiailla jopa kaksinkertaisia.
Rekisteripohjainen tutkimus ei kerro syy-seuraussuhteita. Tutkimuksen perusteella ei voi sanoa, mistä erot ilmaantuvuudessa johtuvat. Se tiedetään, ettei todettujen tapausten määrä aivan vastaa totuutta. Siinä näkyvät vain tapaukset, joissa potilas on ollut toimenpiteessä, jossa kasvaimesta on otettu histopatologinen näyte.
– Voi olla, että joillain alueilla näytteitä ei oteta tapauksissa, joissa kuvantamistutkimuksen perusteella on selvää, ettei potilasta voida leikata.
On toki myös mahdollista, että joillain alueilla hoitoon hakeudutaan myöhemmin ja sen takia tapauksetkin ovat vakavampia.
Myös leikkauskriteerit voivat vaihdella alueittain.
Syiden tutkiminen vaatisi jatkotutkimuksia.
Korja pohtii, että olisi olennaista tutkia näiden tietojen pohjalta, millaisia eroja hoitoketjuissa on. Jos eroja löytyy, kannattaisi myös selvittää, millaiseen hoitopolkuun potilaat ovat tyytyväisimpiä.
Kuka mittaisi elämänlaatua ja kustannuksia?
Korjaa kiinnostaisi tehdä tutkimus iäkkäiden potilaiden keskuudessa. Siinä iäkkäille potilaille annettaisiin infopaketti, jossa kerrottaisiin laajasti ennusteesta ja eri hoitovaihtoehdoista. Osa hoidettaisiin leikkauksella ja kemosädehoidolla, kuten nytkin, ja osalle annettaisiin palliatiivista hoitoa.
Tutkimuksessa mitattaisiin tavanomaisia suureita eli elinaikaa, komplikaatioita sekä kustannuksia, mutta ennen kaikkea potilaan ja omaisten tyytyväisyyttä ja elämänlaatua.
Tutkimuksen tulosten perusteella voitaisiin määrittää, millaista olisi hyvä iäkkään glioblastoomapotilaan hoito, kun potilaan omat toiveet otettaisiin huomioon.
Glioblastooma on aikuisten yleisin ja pahanlaatuisin aivokasvain. Uusia glioblastoomia todetaan Suomessa vuosittain 150–200. Erityisesti yli 70-vuotiaiden osuus kasvaa koko ajan.
Juttua varten on haastateltu myös Syöpärekisterin johtajaa Nea Malilaa.
