Limsa ja karkit syynä lapsen ylivilkkauteen?
Ruokien ja juomien sisältämät keinotekoiset väri- ja säilöntäaineet saattavat lisätä lasten ylivilkkautta. Brittiläisen tutkimuksen mukaan osa lapsista todennäköisesti hyötyisi lisäaineettomasta ruokavaliosta, joskin aiheesta tarvitaan lisätutkimusta. Tutkimuksessa selvitettiin natriumbentsoaatin ja yleisimpien väriaineiden kytköstä ylivilkkauteen, tarkkaavaisuuteen ja impulsiivisuuteen (Lancet 2007;370:1560-7).
Miten tutkimustulos tulee ottaa huomioon käytännössä, kun selvitetään lasten ylivilkkausoireilua, lastentautien erikoislääkäri Liisa Virkkunen?
- Onhan tutkimustieto pysähdyttävä, mutta toisaalta tulee muistaa että tutkimuksessa käytetyt annokset olivat varsin suuria.
- Joissakin ADHD-lasten perheissä voi olla ongelmia rajojen asettamisessa myös lasten ruokailuun liittyen. Monet ADHD-oireiset lapset saattavat pitäytyä tietyissä ruoka-aineissa, ja osa lapsista hakee voimakkaita makuelämyksiä. Vanhemmille tulisi painottaa tavallisen monipuolisen kotiruoan tärkeyttä sekä kohtuutta mm. makeisten ja virvoitusjuomien käytössä.
Onko ADHD:n vastikään julkaistussa hoitosuosituksessa otettu huomioon lisäaineiden mahdolliset haitalliset vaikutukset?
- On. Suosituksessa todetaan, että lisäaineiden poistamisella ruokavaliosta ei liene merkitystä ADHD-diagnoosin saaneiden lasten yliaktiivisuusoireiden hoidossa. Näytönaste on D, koska kirjallisuudessa tutkimustulokset ovat toistaiseksi varsin ristiriitaisia.
- Lisäksi suosituksessa sanotaan, että "keinotekoiset väriaineet ja natriumbentsoaatti saattavat toisaalta lisätä terveiden lasten yliaktiivisuutta, impulsiivisuutta ja tarkkaamattomuutta." Tämä viittaa juuri Lancetissa julkaistuun tutkimukseen.
Tulisiko elintarviketeollisuuden ottaa nämä tutkimustulokset huomioon?
- Minusta tulisi, esimerkiksi pysähtymällä miettimään myös markkinointiaan. Kehottaisin elintarviketeollisuutta seuraamaan tarkasti aiheeseen liittyviä tutkimuksia ja tulosten pohjalta miettimään elintarvikkeiden väriaineiden käyttöä. Nehän eivät ole välttämättömiä, toisin kuin säilöntäaineet.