Ajan­kohtai­sta

Maitohappobakteerit taltuttavat sinilevämyrkkyjä

Maitohappobakteereista saatetaan saada suojakeino sinilevien erittämiä hermo- ja maksamyrkkyjä vastaan. Turkulaistutkijat ovat todenneet, että maitohappobakteerit pystyvät koeoloissa eliminoimaan lähes täysin sinilevien veteen erittämät myrkyt.

Sinilevämyrkyt ovat voimakkaita aineita, jotka saattavat aiheuttaa suurta vahinkoa ihmiselimistössä. Kulauksessa puuromaista levämassaa voi olla niin paljon syanotoksiineja, että annos olisi lapselle hengenvaarallinen. Toisaalta vaikka annos levämyrkkyä olisi pieni, mutta se tulee säännöllisesti esimerkiksi juomaveden mukana, altistuneen terveys saattaa olla uhattuna.

Åbo Akademin ja Turun yliopiston tutkijaryhmien tutkimusten mukaan tietyillä maitohappobakteerikannoilla on kyky sitoa erittäin tehokkaasti levämyrkkyjä itseensä. ÅA:n dosentti Jussi Meriluodon mukaan tätä maitohappobakteerien kykyä tehdä levämyrkyistä vaarattomia voidaan hyödyntää. Käytännön sovelluksia voisivat olla esimerkiksi talouskohtaiset vesisuodattimet tai valmisteet, joita nauttimalla ihminen voisi vahvistaa suolistonsa bakteerikantaa syanotoksiineja vastaan.

Kokonaisten vesialueiden puhdistamiseen levämyrkyistä maitohappobakteereilla Meriluoto suhtautuu suurin varauksin.

? Sinileväongelmassa hoidossa pääpainon tulee olla ravinnepäästöjen vähentämisessä. Suurten maitohappobakteerimäärien silmitön kylväminen luontoon saattaisi häiritä ekosysteemiä jollakin muulla tavalla. En silti sano, etteikö asiaa voitaisi tutkia laboratorio-oloissa, Meriluoto toteaa.

Suomalaisissa vesilaitoksissa syanotoksiinijäämät onnistutaan yleensä puhdistamaan juomavedestä pois. Tilanne on toinen monissa lämpimän vyöhykkeen maissa, joissa leväongelma on myös ympärivuotinen. ? Havaintojemme käytännön sovelluksissa emme siksi ajattele pelkästään Suomea, vaan uskomme sovelluksilla olevan käyttöä paljon laajemmin, Meriluoto huomauttaa,

Turun yliopistossa maitohappobakteeritutkimusta tehdään Funktionaalisten elintarvikkeiden tutkimuskeskuksessa professori Seppo Salmisen johdolla. Keskuksessa tutkijoiden mielenkiinto on suuntautunut varsinkin raskasmetalleihin ja hometoksiineihin, joiden sitomiseen spesifiset maitohappobakteerit myös pystyvät.

Liisa Koivula

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030