Ajan­kohtai­sta

Matkapuhelinsäteilyllä ei vaikutuksia aivojen sähköiseen toimintaan

PsM Myoung Soo Kwonin väitöstutkimuksen mukaan matkapuhelinsäteilyllä ei havaittu olevan merkitsevää vaikutusta myöskään kognitioihin.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/Pixmac000000153420.jpg

Myoung Soo Kwonin tutkimuksissa 84 koehenkilöä osallistui altistuskokeeseen, jossa heidän piti arvioida, oliko matkapuhelin päällä vai ei ja tapahtuiko sen tilassa muutoksia. Koe toistettiin 600 kertaa.

Kuusi koehenkilöistä oli ilmoittanut olevansa erittäin herkkiä matkapuhelimen säteilylle. He eivät saaneet matkapuhelimen säteilylle altistumisesta mitään oireita kuten päänsärkyä.

Toisessa Soo Kwonin suorittamassa kokeessa mitattiin sisäkorvan ja kuuloradan toimintaa kuvastavia, ns aivorunkoherätevasteita. Koe suoritettiin 17 terveellä nuorella aikuisella sekä matkapuhelimen ollessa päällä että sen ollessa kiinni – sekä todellisissa että lumealtistusolosuhteissa. Tässäkään kokeessa matkapuhelinsäteilyllä ei ollut havaittavaa vaikutusta aivorunkoherätevasteisiin.

Kahdessa viimeisessä tutkimuksessa selvitettiin matkapuhelinsäteilyn mahdollista vaikutusta aikuisten ja lasten lyhytkestoiseen kuulomuistiin. Aivoreaktioita mitattiin 17 nuorelta aikuiselta sekä 17:ltä 11–12-vuotiaalta lapselta. Merkitseviä eroja ei löytynyt aikuisten eikä myöskään lasten tuloksissa.

PsM Myoung Soo Kwonin väitöskirja Effects of mobile phone electromagnetic field: behavioral and neurophysiological measurements tarkastetaan 9.12.2009 Turun yliopistossa.


Kuva Pixmac

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030