Lehti 1: Ajan­kohtai­sta 1/2001 vsk 56 s. 14

Maud Kuistilan palkinto professori Kalervo Väänäselle

Professori Kalervo Väänänen on syntynyt vuonna 1952 ja toiminut solu- ja kehitysbiologian apulaisprofessorina Oulun yliopistossa, lääketieteellisen solubiologian professorina Upsalan yliopistossa ja vuodesta 1998 lähtien solubiologian professorina Turun yliopistossa. Hän on virkansa ohella toiminut vuodesta 1998 alkaen Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan varadekaanina ja vuodesta 1999 Turun BioCityn tieteellisenä johtajana. Lisäksi hän on valtakunnallisen tuki- ja liikuntaelinsairauksien tutkijakoulun johtaja. Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunnan jäsenenä hän oli 1992-97, ja sen biolääketieteen jaoksen puheenjohtajana 1995-97.

Professori Väänäsen tutkimusalue käsittelee solubiologian lisäksi erityisesti luun sairauksia ja paranemista. Hän on ohjannut 17 väitöskirjaa ja tällä hetkellä väitöskirjaa hänen ohjauksessaan tekee 10 väitöskirjatutkijaa.

Lue myös

Palkintoa ehdottaneet professori Väänäsen nykyiset ja entiset oppilaat kuvaavat häntä erittäin innostavana ja asiantuntevana ohjaajana, joka osaa ottaa koulutettavansa huomioon ei vain tutkijana vaan myös ihmisenä. Hän on lisäksi eteenpäin katsova ja yhteistyökykyinen ryhmänjohtaja. Innovatiivisuudesta on esimerkkinä syksyllä 2000 saatu Innosuomi-palkinto, jonka hän jakoi väitöskirjaohjattavansa kanssa.

Professori Kalervo Väänäsen johtama tutkijaryhmä solmi hiljattain 37 miljoonan markan ja viisivuotisen tutkimussopimuksen Leiras Oy:n kanssa. Tutkimuksessa etsitään tietoa luun aineenvaihduntaan vaikuttavista tekijöistä, joita voidaan hyödyntää luusairauksien hoidossa. Tähän projektiin osallistuu suuri joukko nuoria tutkijoita, joiden päämäärä on väitöskirja ja sen jälkeinen korkeatasoinen tieteellinen tutkimustyö.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030