Lehti 36: Ajan­kohtai­sta 36/1996 vsk 51 s. 3880

Maud Kuistilan palkinto professori Sirpa Jalkaselle

Maud Kuistilan muistosäätiö jakaa Lääkäripäivillä 1997 tutkijoiden kouluttajalle 50 000:- palkinnon. Palkinnon tarkoituksena on korostaa tutkijoiden kouluttajien merkitystä korkeatasoisen lääketieteellisen tutkimusperinteen säilyttämiselle ja edistämiselle Suomessa. Palkinto jaetaan nyt kolmannen kerran. Vuonna 1994 palkinnon sai apulaisprofessori Ilmo Hassinen Oulusta ja viime vuonna professori Gunnar Myllylä Helsingistä.

Akatemiaprofessori Sirpa Jalkasen tutkimusryhmä toimii Kansanterveyslaitoksen Turun osastossa ja Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa MediCity'ssä. Hän on toiminut aikaisemmin Turun yliopiston lääketieteellisen mikrobiologian laitoksella, Stanfordin yliopiston patologian yksikössä sekä elokuusta 1996 alkaen Suomen Akatemian tutkijaprofessorina. Hänelle on aikaisemmin myönnetty Duodecimin nuoren tutkijan palkinto vuonna 1987 sekä Eli Lilly'n gastroenterologian palkinto vuonna 1990. Hänen ryhmänsä työtä ovat rahoittaneet Suomen Akatemian lisäksi, TEKES, Sigrid Juséliuksen säätiö, Suomen Syöpäsäätiö sekä Suomen Henkivakuutusyhtiöt.

Lue myös

Professori Sirpa Jalkanen on johtanut omaa tutkimusryhmäänsä 10 vuoden ajan. Palkintoa ehdottaneet luonnehtivat Sirpa Jalkasta ohjaajana innostavaksi, kannustavaksi, kantaa ottavaksi sekä uusia ideoita pursuavaksi. Hän on ihmisenä rehellinen, oikeudenmukainen ja tasapuolinen. Tutkijoiden kouluttajana hän on luonut 20 hengen tutkijaryhmäänsä haasteita pelkäämättömän ajattelutavan ja yhteishengen. Tutkimusryhmässä hän on painottanut tutkijoiden kehittymistä sekä itsenäiseen ongelmien ratkaisuun että ryhmän jäsenenä toimimiseen. Ryhmänsä jo väitelleille tutkijoille hän on tarjonnut mahdollisuuden kehittyä itsenäisesti nuorempien tutkijoiden ohjaajina.

Professori Sirpa Jalkasen johtama tutkimustyö käsittelee valkosolujen kulkeutumista ja liikkumista sääteleviä tekijöitä, joiden sovellukset koskevat tulehdustautien, esimerkiksi nivelreuman, ja syöpäsairauksien diagnostiikkaa ja hoitoa. Hänen ryhmänsä tutkimustulokset on julkaistu poikkeuksellisen korkeatasoisissa kansainvälisissä julkaisusarjoissa.

Maud Kuistilan palkinto jaetaan Helsingissä Lääkäripäivillä tiistaina 7.1.1997 klo 11.45-12.15.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030