Ajan­kohtai­sta

Medix-palkintoja jaettiin tänä vuonna kaksi

Minervasäätiön myöntämät palkinnot jaettiin Oulun ja Helsingin yliopistojen tutkimusryhmille.

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1
Martti Ahlstén

Lastenkardiologi Tiina Ojala (vas.), väitöskirjatutkija Catalina Vasilescu ja akatemiaprofessori Anu Wartiovaara sanovat, että tutkimusryhmän julkaisemat tulokset ovat tärkeä askel yksilöllisemmän hoidon suuntaan lasten sydänlihassairauksien geneettisessä hoidossa.

Minervasäätiön Medix-palkinnot myönnettiin tänä vuonna kahdelle tutkimusryhmälle.

Oulun yliopistosta palkinnon sai professori Gong-Hong Wein tutkimusryhmä aggressiivisen eturauhassyövän geneettisen syntymekanismin selvittämisestä.

Helsingin yliopistosta palkittiin akatemiaprofessori Anu Wartiovaaran tutkimusryhmä yhteistyössä Tiina Ojalan Helsingin Lastensairaalan lastenkardiologiaryhmän kanssa työstään lasten vaikeiden sydänlihassairauksien geenitaustan selvittämisestä.

Minervasäätiö täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Tämän kunniaksi palkintoja myönnettiin kaksi yhden sijaan.

Wein tutkimusryhmä on löytänyt uuden molekyylitason mekanismin, jonka vuoksi tietyt miehet ovat muita alttiimpia sairastumaan eturauhassyövän aggressiiviseen muotoon. Tutkimus avaa mahdollisuuksia aggressiivisen eturauhassyövän riskin arviointiin ja kliinisiin hoitoihin.

Lue myös

Wartiovaaran ryhmä selvitti tutkimuksessaan pienten lasten vaikeiden sydänlihassairauksien geneettisiä syitä. Tuloksia voidaan hyödyntää potilaita koskevien hoitopäätösten tekemisessä ja hoitojen kehittämisessä.

Medix-palkinto myönnetään vuosittain erinomaisesta suomalaisesta tieteellisestä tutkimuksesta, joka on julkaistu yhdessä artikkelissa edellisen vuoden aikana. Tutkimuksen tulee olla biolääketieteen tai kliinisen lääketieteen alalta ja suoritettu kokonaan tai oleellisin osin Suomessa.

32. kerran jaetut palkinnot ovat kumpikin arvoltaan 20 000 euroa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030