Lehti 48: Ajan­kohtai­sta 48/2003 vsk 58 s. 4900

Mehiläinen ja sairaanhoitopiiri perustavat yhtiön Pirkanmaalla

Suvi Sariola

Mehiläinen-konserni ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri perustavat yhteisen yhtiön, joka tuottaa liikennevahinko- ja tapaturmavakuutuspotilaiden hoitopalveluja vakuutusyhtiöille. Uusi osakeyhtiö aloittaa toimintansa Pikonlinnan sairaalassa Kangasalla vuoden 2005 alussa.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto päättää asiasta lopullisesti omalta osaltaan joulukuussa. Mehiläisen hallitus on jo hyväksynyt yhtiön perustamisen. Mehiläinen merkitsee perustettavan yhtiön osakkeista 70 prosenttia.

Uusi yhtiö olisi siten valmis ottamaan vastaan potilaita, kun ns. laastariveron odotetaan poistuvan vuoden 2005 alusta lähtien. Yksityissektori voisi tällöin kilpailla liikenne- ja tapaturmapotilaiden hoidosta. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan asiasta lakiesitystä.

- Meillä on sellainen käsitys, että vakuutusyhtiöt lähtevät hankkimaan palveluja suoraan tuottajilta vuoden 2005 alusta, sanoo Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Rauno Ihalainen.

Uudessa yhtiössä tuotetaan pakollisen liikenne- ja tapaturmavakuutuksen korvausvelvollisuuden piiriin kuuluvaa leikkaushoitoa ja kuntoutusta. Mehiläinen ja sairaanhoitopiiri tarjoavat näitä palveluja vakuutusyhtiöille vain yhtiönsä kautta.

Liikenne- ja tapaturmavakuutuspotilaiden hoidon vapautumisessa on Ihalaisen mukaan kyse varovaisestikin arvioiden 30-40 miljoonan euron markkinoista.

- Meillä on tarkoitus lähettää tarjoukset vakuutusyhtiöille ja pyrkiä saamaan aikaan palvelusopimuksia kevään aikana, sanoo Ihalainen.

Lue myös

Vasta sen jälkeen tiedetään hänen mukaansa tarkemmin, kuinka paljon henkilökuntaa toimintaan palkataan.

Sairaanhoitopiiri ja Mehiläinen tekivät viime keväänä aiesopimuksen Pikonlinnan sairaalan käytöstä. Uuden osakeyhtiön lisäksi Mehiläinen ja sairaalanhoitopiiri järjestävät Pikonlinnassa kumpikin omaa toimintaansa. Mehiläinen tuottaa siellä hoiva- ja kuntoutuspalveluja ja sairaanhoitopiiri neurologista kuntoutusta sekä uuden perustettavan sydänkeskuksensa potilaiden kuntoutusta. Pikonlinnassa on sairaansijoja myös Kangasalan terveyskeskuksen vuodeosastolle. Yhteensä Pikonlinnassa tulee olemaan noin 170 sairaansijaa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030