Mielenterveysasiat ovat nousseet yhä selvemmin näkyviin kouluissa. Ne vievät 20–30 prosenttia koululääkäri Kaarina Järvenpään työajasta. Äänekäs oireilija löytyy helposti, mutta hiljaisempien havaitsemiseksi tarvitaan määräaikaistarkastuksia.

Mielenterveysasiat ovat nousseet yhä selvemmin näkyviin kouluissa. Ne vievät 20–30 prosenttia koululääkäri Kaarina Järvenpään työajasta.
Äänekäs oireilija löytyy helposti, mutta vetäytyvien ja hiljaa oireilevien havaitsemiseksi tarvitaan määräaikaistarkastuksia.

Kaarina Järvenpää on työskennellyt Espoossa päätoimisena koululääkärinä yli kuusi vuotta ja hoitanut sitä ennen kouluterveydenhuoltoa väestövastuulääkärinä.

Mielenterveyskysymykset ovat nousseet vuosien mittaan yhä selvemmin näkyviin kouluissa. Opettajien on kuitenkin helpompi huomata ja ohjata kouluterveydenhuoltoon äänekkäästi oireilevat nuoret kuin itsekseen vaikeuksiaan murehtivat.

– Pidän kouluterveydenhuollon määräaikaistarkastuksia erittäin tärkeinä, koska tällaiset eristäytyvät nuoret saattavat löytyä juuri niissä, Kaarina Järvenpää sanoo.

Hänen mukaansa lääkärillä tai kouluterveydenhoitajalla on oltava sekä aikaa kuunnella nuorta että uskoa omaan ihmistuntemukseensa.

– Jos kuitenkin yhtä oppilasta kohden on vain 15–20 minuuttia, ei häneltä ehdi kysyä mitään eikä häntä ehdi kuunnella, tai aikataulut menevät aivan sekaisin, Kaarina Järvenpää sanoo.

Hänellä itsellään on mahdollisuus käyttää määräaikaistarkastukseen puoli tuntia oppilasta kohden, ja enemmänkin, jos etukäteen tiedetään oppilaalla olevan ongelmia.

– Kouluterveydenhuollossa työskentelevillä ei ole röntgenkatsetta, mutta väki tekee parhaansa ja joskus pystymme kääntämään nuoren elämän kurssia, hän sanoo.

Terveydenhoitajalle päästävä joka päivä

Kaarina Järvenpään mukaan oppilaat tulevat juttelemaan mielenterveysasioista selvästi useammin sellaisissa kouluissa, joissa kouluterveydenhoitaja on paikalla joka päivä, kuin niissä kouluissa, joissa terveydenhoitaja ottaa vastaan vain parina päivänä viikossa.

– Nuoret käyvät kouluterveydenhoitajan oven takana muutaman kerran, kun heillä on paha olo. Jos terveydenhoitaja ei ole kertaakaan paikalla, he lakkaavat käymästä, hän toteaa.

Järvenpään mielestä jokaisella koululla pitäisikin olla vakituinen terveydenhoitaja, joka on tavoitettavissa joka päivä.

Ongelmat voivat olla myös aivan päinvastaisia. Järvenpään mukaan ns. hyvissä lukioissa on oppilaita, jotka ovat niin kunnianhimoisia, etteivät katso voivansa käydä kouluterveydenhuollossa koulupäivän aikana, jottei siitä tulisi kurssin suorittamiseen vaikuttavaa poissaolomerkintää.

– Nämä nuoret ahdistuvat ja stressaantuvat kovassa kilpailussa, mutta kokevat, etteivät voi olla pois tunnilta edes sitä aikaa, hän kuvaa.

Espoossa lukiolaisille ei järjestetä systemaattisia lääkärintarkastuksia. Ensimmäisen vuosikurssin oppilaille tekee terveystarkastuksen kouluterveydenhoitaja.

– Kouluterveydenhuollossa tarvitaan tehokas systemaattinen seula määräaikaistarkastuksiin, ylimääräistä aikaa akuuteissa kriisitapauksissa ja paikkoja, joihin ohjata nuoria jatkohoitoon, hän sanoo.

Espoossa jatkohoitoon pääsy saattaa kestää pahimmillaan puoli vuotta.

– Akuutissa kriisissä olevat nuoret pääsevät tietysti hoitoon nopeammin, mutta puoli vuotta on valtavan pitkä jonotusaika esimerkiksi 14–16-vuotiaalle masentuneelle, itseään viiltelevälle tai syömishäiriöiselle nuorelle. Heidän kannattelemisensa on erittäin rankkaa myös terveydenhoitajille.

Kaarina Järvenpää arvioi, että hänen omasta työajastaan kuluu mielenterveyttä sivuaviin kysymyksiin 20–30 prosenttia.

Koulupsykologeja yläasteikäisille

Kouluterveydenhuollon laatusuosituksen mukaan kaikille oppilaille tulisi tehdä peruskoulun aikana laaja terveystarkastus ainakin kolme kertaa. Stakesin uusi selvitys kuitenkin osoitti, että tarkastus tehtiin suositusten mukaisesti vain kolmessa terveyskeskuksessa koko maassa.

Espoossa tarkastus tehdään kahdesti: toisella ja kahdeksannella luokalla. Silti tilanne on Järvenpään mukaan parempi kuin maassa keskimäärin.

Espoolaiset päätoimiset koululääkärit ottivat jo alkusyksystä kantaa kouluterveydenhuoltoon ja kiinnittivät huomiota mm. työhön käytettävissä olevaan aikaan. Samalla he toivoivat mahdollisuutta tiiviimpään yhteistyöhön koulukuraattorien ja koulupsykologien kanssa, jotka hallinnollisesti kuuluvat opetustoimeen.

Heidän mukaansa varsinkin yläasteen oppilaat tarvitsisivat matalan kynnyksen psykologipalveluja, jotta ongelmiin voitaisiin puuttua luontevasti ilman erikoissairaanhoidon psykiatrista arviota. Järvenpään mukaan Espoossa ei ole nyt lainkaan koulupsykologeja yläasteikäisille.

Lapsi ei tiedä, miksi voi huonosti

– Aikuiset eivät oikein tahdo ymmärtää, etteivät lapset ole aktiivisia potilaita, jotka varaavat itselleen ajan lääkärille. Myöskään vanhemmat eivät välttämättä huomaa lapsessaan tapahtuvia muutoksia. Siksi kouluterveydenhuollon tarkastukset ovat lapsille erityisen tärkeitä, sanoo tutkimusprofessori Matti Rimpelä Stakesista.

Hän viittaa tutkimustuloksiin, joiden mukaan opettajat saattavat tunnistaa lasten mielenterveysongelmat paremmin kuin vanhemmat.

– Kun on tarpeeksi lähellä ja muutos tapahtuu hitaasti, sitä ei huomaa.

Rimpelä muistuttaa, ettei lapsi itse aina tiedä, minkä takia voi huonosti ja voi tulla vastaanotollekin aivan muulla perusteella. Siksi kynnyksen on oltava matala.

– Meillä on sellainen harha, että koska valtaosa nuorista on terveitä ja voi hyvin, niin ajatellaan, että kaikki ovat terveitä ja voivat hyvin.

Sillä perusteella on kyseenalaistettu kouluterveydenhuollon määräaikaistarkastuksiakin: mitä niitä terveitä nuoria tutkimaan.

Rimpelän mukaan tämänkaltaista keskustelua on edesauttanut myös muutosten hitaus määräaikaistarkastusten työtavoissa.

– Aikaisemmin tarkastusten päähuomio oli ruumiillisissa sairauksissa. Kun asiat tässä suhteessa alkoivat olla järjestyksessä, työtavat eivät uudistuneet niin, että olisi tarkasteltu perheen ja psykososiaalisen puolen kokonaisuutta.

Laajaa hyvinvointiarvioita alettiin kehittää kouluterveydenhuoltoon vasta viime vuosikymmenellä ja laajan terveystarkastuksen malli on nyt hitaasti leviämässä.

Rimpelän mielestä ainakin keskisuurissa ja suurissa kaupungeissa pitäisikin olla enimmäkseen päätoimisia koululääkäreitä.

– Kouluterveydenhuoltoon tarvitaan päätoimisia koululääkäreitä ihan samalla tavalla kuin tarvitaan päätoimisia työterveyshuollon lääkäreitä. Kyse on lasten aliarvioimisesta: työterveyshuollossa vaaditaan lääkäreitä, jotka ovat erikoistuneet aikuisten työoloihin, mutta kouluterveydenhuoltoa voi hoitaa kuka tahansa. Stakesin äskettäin julkistama tutkimus osoitti, että lääkärien työpanos kouluterveydenhuollossa on vähentynyt entisestään.

Suvi Sariola
Kuva: Jukka Uotila

Lue koko artikkeli ja lisää aiheesta perjantaina 16.11. ilmestyvästä Lääkärilehdestä.