Ajan­kohtai­sta

Migreeniä aiheuttava geenivirhe sadoilla tuhansilla suomalaisilla

Professori Aarno Palotien tutkijaryhmä on selvittänyt geenialueen, joka selittää osan tavallisen migreenin periytyvyydestä suomalaisissa perheissä. Geenivirheen tarkka paikka ei ole vielä löytynyt. Projektissa tutkittiin 600 suomalaista perhettä, joiden monet jäsenet sairastavat migreeniä. Tätä sairautta potevien perheiden tarkempi tuntemus on tehnyt mahdolliseksi ensimmäisen tavallista migreeniä koskevan koko genomin kartoituksen.

Tilastomatemaattisten menetelmien avulla voidaan selvittää potilaiden sekä heidän terveiden lähisukulaistensa DNA-näytteistä sairaudelle altistavan geenin tai useiden altistavien geenien todennäköisiä sijaintipaikkoja kromosomistossa. Tutkijat ovat sulkeneet pois noin 99,5 % ihmisen kymmenistä tuhansista geeneistä, ja jatkotutkimus keskittyy noin kahteensataan jäljellä olevaan geeniin.

Vuonna 1993 Suomessa aloitetun, migreenin geneettistä taustaa selvittävän tutkimusprojektin tavoitteena on ollut paitsi migreenille altistavien geenien tunnistaminen suomalaisilla migreenipotilailla myös migreenioireiden hahmottaminen entistä tarkemmin. Migreenistä kärsii 10 % suomalaisista, naisista 16 % ja miehistä 6 %, mutta vain 10–15 % potilaista käyttää nykyisiä täsmälääkkeitä. Migreeni synnyttää huomattavia kuluja yhteiskunnalle ja työnantajille: arvioiden mukaan yksi hoitamaton migreenikohtaus aiheuttaa keskimäärin yhdeksän tunnin työ- ja toimintakyvyn menetyksen. Potilas menettää keskimäärin 5 työpäivää vuodessa migreenin takia.

Migreenin tavallisimpia alatyyppejä ovat esioireellinen ja esioireeton migreeni, joiden lisäksi esiintyy useita harvinaisempia alatyyppejä. Esioireena ilmenee ns. aura, eli henkilöllä esiintyy näköhäiriöitä tai muiden aistien häiriöitä ennen päänsärkyä. Tavallista migreenia sairastaa noin 10 % kaikista ihmisistä, ja yleisintä se on 22–55-vuotiailla naisilla. Migreeni puhkeaa, kun potilas on keskimäärin 19-vuotias, ja vielä 50-vuotiaina puolet potilaista kärsii sairaudesta. Naisilla migreeni häviää usein vaihdevuosien aikana.

Ulla Toikkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030