Nuori mies murhaa kylmäverisesti opiskelukaverinsa. Suomalaisten turvallisuudentunteelta katoaa pohja. Ei vähiten sen takia, että surmatyö on vuoden sisällä jo toinen laatuaan. Näin laskelmoitua julmuutta ei voi käsittää. Eikä sitä voi hyväksyä.

Kysyä voi. Mitkä tekijät yhteiskunnassa johtavat siihen, että Suomessa tapahtuu tällaista? Lääkärilehden pyynnöstä asiaa pohtivat nuorisopsykiatri

Riittakerttu Kaltiala-Heino

, historiaa käsitellyt kirjailija

Sofi Oksanen

, lääkärikunnan vanhin

Risto Pelkonen

sekä ihmisen pahuutta todistamassa ollut oikeushammaslääkäri

Helena Ranta

.

Aikuisen vastuun korostaminen ei ole syyllistämistä

"Nuoret oppivat nykyään taitoja, joita kulttuurimme arvostaa. Heillä on kielitaitoa, it-osaamista, uskallusta tavoitella paljoa. Aikuisten kulttuuri ihannoi nuoruutta naurettavuuteen saakka", sanoo Tampereen yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian vastuualueen johtaja, dosentti Riittakerttu Kaltiala-Heino.

"Kun maalaamme nuorista kuvaa dynaamisena muutosvoimana ja huudamme heille itsemääräämisoikeutta, rakennamme todellisuutta, jossa aikuisten ei tarvitse pitää huolta nuorista. Nuorethan ovat täysin kompetentteja, joten aikuinen voi keskittyä itseensä.

Vallalla on ajatusmalli, ettei nuorisolle voi mitään. Tämä antaa aikuiselle oikeuden kääntää katse pois. Suomessa saa haistatella ja uhkailla opettajia koulussa. Kaljapussien kanssa kaupan takapihalle leiriytyminen esitetään alaikäisten tavanomaisena illanviettona.

Kun nuori rajoja kokeillessaan huomaa, ettei mitään rajaa tule vastaan, hänen on pakko yrittää yhä pahempaa. Persoonallisuuden kehitys voi silloin vääristyä pysyvästi.

Suomen lainsäädäntö tukee kulttuurista toivettamme vapauttaa aikuiset vastuusta. Tietosuojalainsäädäntö johtaa siihen, että eri hallinnonalojen viranomaiset eivät voi keskustella lapsesta tai nuoresta, jonka käytös huolestuttaa. Lainsäädäntöä pitää muuttaa siten, että yhteistyö on mahdollista ilman pelkoa tietosuojarikkomuksesta.

Yhteiskunnallisen ilmapiirin tulee suuntautua tukemaan vanhemmuutta ja aikuisten vastuuta.

Nuorelle annetun ajan määrä on tärkeää. Kun aikuinen keskustelee nuoren kanssa arkipäivän pikku asioista, madaltuu nuoren kynnys puhua myös pelottavista ja vakavista asioista.

Aikuisten tulee kyseenalaistaa nuorten virtuaalimaailmassa kohtaamia epärealistisia ja vaarallisia ilmiöitä, ja opastaa vastuun ottoon ja oman itsen suojelemiseen."

Käsiaseet tulee Kaltiala-Heinon mielestä kokonaan kieltää.

"Mitä hyödyllisiä käyttötarkoituksia niillä on? Aseet eivät todellakaan tapa itsekseen, mutta vinoon kehittyvät, narsistisesti häiriintyneet ihmiset tappavat niillä, kun olosuhteet johtavat tilaisuuden tarjoutumiseen."

Maskuliinista väkivaltaa ihaillaan

" Suomessa vallitsee pärjää itse -asenne. Mielenterveyshuolto on resurssipulan vuoksi retuperällä. Lisäksi Suomi on maa, jossa maskuliininen väkivalta sallitaan", pohtii kirjailija Sofi Oksanen.

"Väkivalta- ja seksuaalirikosten osalta rikoslaki on naurettava: uhri on viimeinen, joka saa oikeutta. Kouluampumisia tutkittaessa on todettu niiden olevan todennäköisempiä yhteiskunnissa, joissa ihaillaan maskuliinista väkivaltaa.

Suomalainen lapsi kohtaa väkivaltaa ensimmäisen kerran todennäköisimmin omassa kodissaan - ei suinkaan internetissä. Kotiväkivalta on erittäin suomalaista. Taustalla voi olla vähäpuheisuuden kulttuuri: asioita ei opita purkamaan puhumalla.

Pärjää itse -asenteeseen liittyy se, että Suomessa lapset muuttavat varsin aikaisin pois kotoa. Sitä pidetään positiivisena, vaikka monissa muissa kulttuureissa se nähdään negatiivisena asiana.

Kiusaamista tapahtuu Suomessa monella tasolla, niin kouluissa kuin työyhteisöissäkin. Kiusaaminen ei kuitenkaan ole vain kiusatun ja kiusaajan välinen tapahtumaketju, vaan siihen on jatkuessaan aina yhteisön tai ryhmän sanaton suostumus. Sama koskee väkivaltaista käytöstä.

En myöskään usko, että koululaitos kykenee tunnistamaan esimerkiksi seksuaalista ahdistelua, jossa tekijänä on nuori. Koska tällaisesta käytöksestä ei koskaan seuraa mitään, merkit ovat selvät: se on epäsuorasti sallittua ja sitä voi jatkaa."

Yksittäisen ihmisen vaikutuskeinot ovat Oksasen mukaan äänestäminen ja aktiivisuus.

"Mikäli ihmiset ovat tarpeeksi painokkaasti sitä mieltä, että tämä peli ei vetele, heitä on pakko kuunnella. Tähän mennessä yksikään poliitikko ei ole joutunut epäilemään pallinsa heiluvan siksi, että hän ei ole tarpeeksi kiinnostunut lähisuhdeväkivaltaongelmasta tai mielenterveyden hoidon tilanteesta.

Demokratiassa päätäntävalta on tietyillä toimijoilla. Suomessa nämä toimijat eivät ole tilanteen tasalla, vaan syyttävät ongelmista mielellään persoonattomia tahoja, kuten internetiä. Nettiä käytetään muuallakin maailmassa, mutta itsemurhaluvuissa ja lähisuhdeväkivaltatilastoissa juuri Suomi on ihan omaa luokkaansa", Oksanen toteaa.

Ääri-ilmiöt saavat liikaa julkisuutta

"Kaiken takana on suomalainen ikiaikainen väkivaltakulttuuri. Suuri muutto maalta kaupunkeihin on merkinnyt vierautta ja sukupolvien keskinäisen vuoropuhelun ja sukuperinteen katkeamista. Jos arvovalinnat joudutaan tekemään ilman perinteiden ja auktoriteettien tukea, kansalaiset elävät moraalisen epävarmuuden tilassa", sanoo arkkiatri Risto Pelkonen.

"Arvot välineellistyvät. Yhteistä hyvää tavoittelevat ihanteet ovat kääntyneet kilpailemisen eetokseksi. Koulussa opetuksen ensisijaisena päämääränä on kasvattaa lapsukaisten tietoaarretta, jotta Suomen kilpailukyky säilyisi maailman markkinoilla. Lukioissa luokka jaetaan tiedonhankintapartioiksi, ikään kuin aikuisena ei enää tarvittaisi kumppanuuteen kuuluvaa vastuuta toisesta - ainoastaan tietoa.

Perhe instituutiona on muuttunut. Perheenjäsenten roolit hämärtyvät, kun lapset kahdessa viidestä perheestä asuvat avopari-, yksinhuoltaja- tai uusperheessä. Lapset viettävät liian vähän aikaa vanhempiensa kanssa, ja liikaa aikaa television väkivaltaviihteen äärellä. Kaikki kiteytyy yhteisen ajan käyttöön ja säännölliseen elämän rytmiin.

Lööppijulkisuus on omiaan luomaan vääristyneitä malleja ja voimistamaan yksilöiden narsistisia persoonallisuushäiriöitä. Ääri-ilmiöiden korostaminen saattaa luoda otollisen kasvupohjan toisista piittaamattomalle ja väkivaltaiselle käyttäytymiselle.

Internetin keskustelupalstat ovat luoneet oman väkivaltaisen alakulttuurin, joka epäilemättä on tärkeä surmatekojen epidemian kasvualusta. Tätä ajatellen käsiaseiden myynti tulisi välittömästi kieltää.

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen on suuri kansallinen tulevaisuuden hanke, suurempi kuin mikään muu. Lapsi- ja perheasiainministerin nimittäminen voisi olla perusteltua."

Pelkonen muistuttaa, että yksilötasolla kaiken pohja on välittäminen: usko ihmiseen, toivon mahdollisuus ja keskinäinen rakkaus.

"Itse kustakin riippuu ovatko nuo kolme läsnä kodissa ja koulussa, työpaikoilla ja sairaanhoitolaitoksissa, sovittaessa pienistä asioista pihapiirissä ja pohdittaessa suuria kysymyksiä Arkadianmäellä ja kansainvälisten neuvottelupöytien äärellä."

Virtuaalimaailman viettelyyn on puututtava

"Tämän päivän lapsi voi luoda turvallisen ja pysyvän virtuaalimaailman, jossa saa vapaasti toimia ilman kiinni jäämisen pelkoa. Jotkut siellä omaksutuista rooleista voivat olla väkivaltaisia. Raja arjen ja tietokonemaailman välillä on olemassa, mutta molemmat ovat vahvasti samanaikaisesti mielessä", pohtii professori, oikeushammaslääkäri

Helena Ranta

.

"Myyrmannin, Jokelan ja Kauhajoen tapauksissa tekijä on ollut varttunut nuori tai jo aikuinen mies, ei lapsi. Aikuiseksi kasvaminen on jäänyt vajavaiseksi. Todellisessa elämässä kaikkea ei voi heti saada - virtuaalimaailmassa vallitsevat toiset lainalaisuudet. Siellä lähes kaikki onnistuu ja päämäärä saavutetaan esteet raivaten ja keinoja kaihtamatta.

Voidaan pohtia, olemmeko menettäneet kyvyn reagoida ennusmerkkeihin. Tuijotamme suorituksiin ja vertailemme niitä keskenään. Kuuntelemmeko nuorten parissa työskentelevien ohjaajien ja opettajien kokemuksia ruohonjuuritasolta?

Suorituspaineiden alla vuorovaikutus kanssaihmisten kesken ohentuu, ja voimme kadottaa kyvyn ja halun kuunnella toista. Työryhmien perustaminen ei ole ratkaisu. Terve maalaisjärki ja välitön reagointi saattaisivat olla tehokkaampia ehkäisevässä mielessä."

Rannan mukaan yhteiskunnan ja yksilön mahdollisuudet ehkäistä näiden tragedioiden kaltaisia tapahtumia edellyttävät varhaista puuttumista silloin, kun nuori pakenee epätodelliseen maailmaan.

"Välittäminen yksilötasolla on tärkeää, mutta aivan yhtä tärkeää on tarkastella yhteiskunnallista päätöksentekoa moraaliselta pohjalta. Otammeko riittävästi huomioon heidät, jotka ovat eri syistä vaarassa syrjäytyä?"