Miksi lapsi tai nuori tuhoaa?
Miten ympäristö suhtautuu silloin, kun lapsi tai nuori oireilee häiritsevästi? Entä mitä pitäisi tehdä, kun vanhempana toimiminen ei onnistu lapsen kehityksen edellyttämällä tavalla, mutta myös vanhemmat kärsivät tilanteesta? Stakes, Helsingin kaupunki ja HYKS järjestivät Riistetty lapsuus -seminaarisarjan toisen seminaarin Hoitoa ja huolenpitoa vailla olevat lapset, joka pyrki vastaamaan mm. näihin kysymyksiin.
Professori Jaakko Perheentupa HYKS:n Lasten ja nuorten sairaalasta totesi avauspuheenvuorossaan, että suurimpia ongelmia ovat lasten väärän kohtelun monimuotoisuus ja sen tunnistamisen vaikeus. Väärän kohtelun muotoja ovat fyysinen, emotionaalinen, kemiallinen ja seksuaalinen väärä kohtelu - eri muodot voivat ilmetä sekä aktiivisina että passiivisina. Lasten turvallisuus edellyttää mm. sitä, että lapsen oikeudet halutaan ja uskalletaan asettaa vanhempien oikeuksien edelle, korostettua tietoisuutta lapsen väärälle kohtelulle altistavista tekijöistä sekä kykyä arvioida perheen vuorovaikutussuhteita. Entistä parempaa yhteistyötä tarvitaan perusterveydenhuollon kaikkien osien, sosiaalihuollon, erikoissairaanhoidon, koulun ja kaikkien muiden lasten parissa työskentelevien välille, ja lisäksi tarvitaan mahdollisuuksien järjestämistä asiantuntijoiden konsultointiin, koulutukseen ja työnohjaukseen.
Tilastokeskuksen uuden tutkimuksen mukaan 40 % väkivaltaisissa perheissä elävistä lapsista on joutunut todistamaan väkivaltaisia tilanteita perheissä tai he ovat itse joutuneet väkivallan kohteiksi.
Todellisuudessa vieläkin suurempi osa lapsista joutuu näkemään vanhempien välistä väkivaltaa, koska vain 20 % vastaajista pystyi varmasti sanomaan, että lapset eivät ole olleet väkivallan todistajina. Erikoispsykologi Mikko Oranen Ensi- ja turvakotien liitosta kertoi, että vanhemmat eivät useinkaan tiedä, kuinka paljon lapset ovat nähneet tai kuulleet kodeissa tapahtuneesta väkivallasta. Yleensä lapset tietävät enemmän kuin vanhemmat uskaltavat ajatella.
Kehityspsykologisten pitkittäistutkimusten mukaan vanhempien väliset ristiriidat ja väkivaltaisuus ovat yksiä selvimpiä kehityksellisiä riskitekijöitä. Väkivaltaisten toimintamallien on myös todettu siirtyvän sukupolvelta toiselle. Väkivallan negatiiviset vaikutukset lapseen ovat osittain välittömiä ja suoria. Kun lapsi on nähnyt pahoinpitelyn, voi hänelle kehittyä posttraumaattinen stressireaktio, hän voi kärsiä unihäiriöistä ja hänen kehityksensä saattaa taantua. Lapsen minäkuvaan vaikuttavia seurauksia voivat olla syyllisyyden tunteet, avuttomuuden kokemukset sekä tunteiden ilmaisemiseen ja hallintaan liittyvät ongelmat.
Lapset ovat olleet pitkään näkymätön osapuoli perheväkivaltaa koskevissa keskusteluissa, koska perheväkivalta on ymmärretty aikuisten ongelmaksi. Kansainvälisissä tutkimuksissa lasten asemaan alettiin kiinnittää huomiota 1980-luvulla, mutta Suomessa asia on tullut esiin vasta viime vuosina. Ensi- ja turvakotien liiton aloittama Lapsen aika -projekti keskittyy erityisesti työskentelyyn väkivallan kohteina tai aikuisten välisen väkivallan todistajina olleiden lasten kanssa. Lasten kanssa tehtävän työn tavoitteena on ensiksikin auttaa lapsia jäsentämään traumaattisia kokemuksiaan ja niihin liittyviä voimakkaita tunteitaan. Mitä pienempi lapsi on, sitä vaikeampi hänen on rakentaa käsitystä siitä, mitä kotona on tapahtunut. Pieniäkin lapsia voidaan kuitenkin auttaa luomaan oma tarina tapahtumista leikin, piirtämisen ja puheen avulla. Toisena tavoitteena on tukea lapsen omia selviytymiskeinoja ja auttaa häntä löytämään uusia tapoja selviytyä. Projektissa työskennellään tiiviissä yhteistyössä vanhempien kanssa. Työskentelyn päämääränä on auttaa vanhempaa kuulemaan lasta ja tarkastelemaan tilannetta hänen näkökulmastaan. Parhaassa tapauksessa lapsen kanssa tehtävä työ toimii positiivisten muutosten katalysaattorina lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa.
