Lääketieteen opiskelija on voinut toimia Suomessa tilapäisesti lääkärin tehtävissä, eli sijaistaa lääkärin toimen pätevää haltijaa. Kandidaatilta on viime vuosina vaadittu sijaistuksen edellytyksenä vähintään neljään ensimmäiseen opintovuoteen kuuluvat opinnot. Maaliskuun 13. päivänä sosiaali- ja terveysministeriön nettitiedotuksessa oli pieni informaatio siitä, että ministeriö oli samana päivänä lisännyt asetukseen rajoitteen, jonka mukaan em. opiskelijoilla ei enää ole oikeutta toimia tilapäisesti asianomaisessa laillistetun ammattihenkilön tehtävässä sen jälkeen, kun opintojen aloittamisesta on kulunut yli kymmenen vuotta. Asetus tuli voimaan 1.4., eli noin parin viikon kuluttua sen antamisesta.

Ministeriö perusteli esitystään lääketieteellisen tiedon ja teknologian nopealla kehityksellä. Yli kymmenen vuotta opiskelleiden opiskelijoiden tiedot ja taidot eivät ministeriön arvion mukaan välttämättä vastaa nykytietämystä eivätkä muutenkaan enää ole ajantasaisia, josta syystä sijaisena toimimismahdollisuus lopetetaan.

Asetusmuutoksen valmistelu täysin ministeriön sisäisenä asiana ja sen nopea voimaanpano herättää kummastusta. TEO:n taholta on joissakin aikaisemmissa yhteyksissä satunnaisesti vihjailtu ”ikikandien” ryhmästä, jotka jumittuvat pyörimään viransijaisina pitkiksi ajoiksi. Ryhmää on pidetty ongelmallisena mm. siksi, että siihen kertyy usein elämäntavoiltaan lääkärinammatin harjoittamisen kannalta riskialtteimmat opiskelijat. Heidät on nyt ilmeisesti haluttu kerralla hoitaa pois työmarkkinoilta.

On selvää, että lääketieteen kandidaattivaiheeseen pysähtynyt opiskelu ja sen jälkeinen viransijaisuuksissa pyöriminen ei ole kenenkään opiskelun tarkoitus. Näin kuitenkin käynee valistuneiden arvioiden mukaan vajaan parinsadan kandidaatin kohdalla. Varmaa on, että yli kymmenen vuotta jatkuneeseen opiskeluun löytyy myös muita syitä kuin marginaaliin urautumista aloitteleva elämäntapa. Useampaa tutkintoa samanaikaisesti suorittavat lääketieteen opiskelijat eivät ole harvinaisuuksia. Opiskelijat harjoittavat tutkimustyötä, käyvät opiskeluaikanaan varusmiespalveluksessa, synnyttävät lapsia, voivat olla mukana ulkomaisissa opiskelijavaihto-ohjelmissa jne. Nämä kiistattomasti hyväksyttävät harrastukset voivat helposti pitkittää opiskeluja nykyisestä noin 6,5 vuodesta yli kymmeneen vuoteen. Ministeriö on halunnut vauhdittaa loppupään opiskelua nappaamalla tuon vaiheen opiskelijalta hänen luontaisimman toimeentulomahdollisuuden, kun opintotukeenkaan ei ole enää mahdollisuuksia.

Suomalaisia opiskelijoita koskeva sijaisuusehtojen tiukentaminen tuli samalla asetuksen muutoksella, jonka toisissa pykälissä lievennettiin EU:n alueeseen kuulumattoman valtion kansalaiselta vaadittavaa pätevyysvaatimusta. Asetusmuutosten sisäinen logiikka ontuu.

Muutoksen ajoittaminen kesälomakauden alkuun, jolloin sijaistyövoimasta on mitä huutavin pula, tuntuu kovin kömpelöltä. Perustelu kandidaatin tietojen vanhentumista tuntuu vähintäänkin kyseenalaiselta perusteelta. Toiminnoissaan epävarmuutta tunteva nuori lukee omatoimisesti hanakammin kuin eläkevirkansa vakiinnuttanut, ja toisaalta kyseinen kandidaattihan työskentelee valvonnan alaisena. Jos asiaan ehdottomasti haluttiin puuttua, miksi muutokselle ei säädetty kunnollista siirtymisaikaa, jolloin opinnoissaan kesken olevat olisivat voineet rauhassa miettiä ja suunnitella opintojensa loppuunsaattamisen.

Taito Pekkarinen