Lääkäri voi valita itselleen luontevimman roolin 
diabetespotilaan elämäntaparemontin tukemisessa.

Vain joka kymmenes tyypin 2 diabeetikko on normaalipainoinen, todetaan tässä numerossa julkaistavassa alkuperäistutkimuksessa. Riittääkö lääkärillä aikaa, osaamista ja motivaatiota tukea potilastaan laihduttamisessa?

– Pelkillä tiedoilla, varoittelulla ja kielloilla ei elämäntapaohjauksessa ainakaan pärjää, sanoo professori Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi Oulun yliopistosta.

Hänen mukaansa lähtökohtana pitäisi olla ihmisen arjen huomioon ottava ja hänen omien arvostustensa pohjalta lähtevä tasaveroinen, luottamuksen ­ilmapiirissä käyty keskustelu. Tsemp­paus ja kannustus kuuluvat myös oh­jaukseen, jossa luodaan uskoa ihmisen omiin kykyihin muuttaa elämäntapojaan.

Kaikki tämä ei mahdu vastaanoton perusvarttiin.

Painon ja tyypin 2 diabeteksen yhteyttä selvittäneet asiantuntijat ehdottavatkin artikkelissaan alueellisten hoito-­ohjelmien ja -ketjujen luomista, henkilökunnan kouluttamista sekä laihdutusryhmien organisointia.

Lääkäri voi valita itselleen luontevimman roolin, jos tarjolla on esimerkiksi moniammatillinen tiimi potilaan tueksi.

– Lääkäri voi pysyä neutraalissa roolissa tulkiten esimerkiksi laboratorio­vastauksia. Selkeät mittarit auttavat ­potilasta tajuamaan muutoksen välttämättömyyden, mutta myös huomaamaan jo pienenkin laihtumisen tuomat selkeät parannukset, toteaa Diabetes­liiton ylilääkäri Pirjo Ilanne-Parikka.

Vain tehonneet 
interventiot julkaistaan?

Keinänen-Kiukaanniemen mukaan ­elämäntapainterventioiden tutkimus kärsii julkaisu- ja valikoitumisharhasta. Epäonnistuneet interventiomenetelmät tai huonot tutkimusasetelmat jäävät pöytälaatikoihin, vaikka niitä koskee vaatimus tutkimusrekistereihin kirjaamisesta. Valikoitumisharha taas tuo interventioihin mukaan yleensä jo valmiiksi motivoituneita tutkittavia, joiden joukosta poistetaan esimerkiksi moniongelmaiset. Usein seuranta-aika on lyhyt, joten retkahdukset jäävät näkemättä.

Lääkärin arkityössä elämäntapainterventio jää helposti yhtä satunnaiseksi, eivätkä perusopinnot valmista pitkäkestoiseen hoitosuhteeseen.

– Lääketieteen opiskelija saa perustiedot ravitsemuksesta, liikuntafysiologiasta, lihavuudesta ja käyttäytymispsyko­logiasta. Onnistunut ohjaus edellyttää kuitenkin myös ihmissuhde- ja keskustelutaitoja sekä aitoa kykyä ja halua eläytyä potilaan tilanteeseen. Vaaditaan siis sekä työkokemusta että elämänkokemusta, Keinänen-Kiukaanniemi toteaa.

Keinänen-Kiukaanniemi kertoo, että Oulussa yleislääketieteen erikoistumiskoulutukseen sisältyy myös potilaanoh­jauksen opetusta.

Ilanne-Parikan mukaan Suomessa ollaan vielä kaukana esimerkiksi lihavuuden Käypä hoito -suosituksen tavoitteista. Lääkärin työn tukena tulisikin olla jatkuvasti saatavilla olevia, potilaan omahoitoa tukevia palveluita, kuten painonhallintaryhmiä. n

Ulla Järvi
Kuva: Panthermedia