Lehti 10: Ajan­kohtai­sta 10/2000 vsk 55 s. 1086

Myös Kelan korvauksia ja RAY:n avustuksia arvioidaan Peruspalvelujen rahoitus ja tuotanto selvitetään

Valtiovarainministeriö on asettanut työryhmän selvittämään toimivaa ja taloudellista peruspalvelujen rahoitus- ja tuotantotapaa.

- Työryhmässä kootaan hallinnon sisäistä arviointia varten niitä kokemuksia, joita on saatu peruspalvelujen tuottamistavoista, kun erilaisia rahoitusmalleja ja tilaaja-tuottajamalleja on käytetty. Kokemuksia on sekä Suomesta että ulkomailta. Nyt on tarkoitus arvioida näitä kokemuksia, ennen kuin ryhdytään uusiin kokeiluihin tai tehdään uusia päätöksiä. Selvitysmateriaalia on jo olemassa kohtalaisen paljon, sanoo finanssineuvos Immo Pohjola valtiovarainministeriöstä.

Työryhmän on arviointinsa pohjalta tarkoitus esittää, miten näistä kokeiluista saatuja kokemuksia voitaisiin hyödyntää valtiolla ja kunnissa.

Valtiovarainministeriön mukaan monet kokeiluista ovat osoittautuneet toimiviksi ja taloudellisiksi.

Työryhmä selvittää samassa yhteydessä myös Kelan korvauksiin ja RAY:n avustuksiin liittyviä kysymyksiä.

Niin ikään kolmannen sektorin voittoa tavoittelemattomia yhteisöjä tukemalla, esimerkiksi RAY:n avustuksella, on tuotettu julkisia palveluja ja saavutettu varsin hyvä kustannus-hyötysuhde. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin helposti se, että tuettu toiminta laajentuessaan syrjäyttää yksityistä elinkeinotoimintaa. Yleensäkin monikanavaiseen julkiseen rahoitukseen, jossa vaihtoehtoisia rahoitusmuotoja ovat verorahoitus, Kelan korvaukset tai RAY:n avustukset, liittyy ongelmia. Ne olisi syytä tässä yhteydessä selvittää, todetaan valtiovarainministeriöstä.

- RAY ja Kela ovat mukana, koska on ollut jonkin verran polemiikkia, kuinka tehokasta on ikään kuin kierrättää mutkan kautta samoja varoja, joita valtion viranomaiset suuntaavat samoihin tarkoituksiin. Nyt otetaan kissa pöydälle ja katsotaan, onko enimmäkseen kautta rantain esitetyssä kritiikissä mitään perää, Immo Pohjola toteaa.

Lue myös

Työryhmän puheenjohtajana on erikoistutkija Kalevi Luoma Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta ja jäseninä budjettineuvos Raija Koskinen ja neuvotteleva virkamies Tuomo Mäki valtiovarainministeriöstä, neuvotteleva virkamies Raimo Jämsen sosiaali- ja terveysministeriöstä, taloussuunnittelupäällikkö Matti Väisänen opetusministeriöstä, ylitarkastaja Petri Lehto kauppa- ja teollisuusministeriöstä, kehittämispäällikkö Markku Pekurinen Stakesista ja hallintojohtaja Kari Pitkänen opetushallituksesta. Lisäksi työryhmää ilmeisesti vielä täydennetään sisäministeriön ja Kuntaliiton edustajilla. Työryhmän määräaika päättyy vuoden lopussa, mutta se antaa eräänlaisen väliraportin jo kesäkuussa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030