Lehti 8: Ajan­kohtai­sta 8/2018 vsk 73 s. 485

Näin kollegat kommentoivat Lääkärisopimusta

Tuomas Keränen
_empty_

Päällimmäinen tunnelma on, että on aika lailla odotusten mukainen, kuvaa Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin lääkärien pääluottamusmies Jaana Pikkupeura neuvoteltua lääkärien virkaehtosopimusta. Helsingin sosiaali- ja terveystoimialan lääkäreiden pääluottamusmies Seija Ginström on tyytyväinen, että sopimus saatiin aikaan eikä tarvinnut lähteä työtaisteluiden tielle.

– Tämä on yleisen linjan mukainen ratkaisu, josta voi realistina sanoa, että tyydyttävä sopimus, Ginström sanoo.

Pikkupeuran mukaan jo etukäteen tiedettiin, että virkaehtosopimuksessa tullaan kompensoimaan kilpailukykysopimuksen aiheuttamaa työajan pidennystä terveyskeskuslääkäreille.

– Pienemmät prosentit varmaankin harmittavat sairaalapuolella, mutta uskoisin, että suurin osa ymmärtää, miksi näin on toimittu. Onneksi sairaalapuolenkin yleiskorotukset ovat lähes yhtä suuret kuin yleisessä KVTES:ssä.

Ginströmin mukaan kollegoiden kesken tullaan varmasti keskustelemaan asiasta samalla tavalla kuin aikoinaan kiky-ratkaisustakin.

– Olen sitä mieltä, että se diili, joka tehtiin kiky-ratkaisussa työajan pidennyksen suhteen, sisälsi sopimuksen, että se velka maksetaan. Nyt oli velanmaksun aika.

Kertakorotus tärkeä osa pakettia

Kertakorotuksen merkityksen Pikkupeura näkee kokonaisuuden kantilta vähäisenä, mutta kuitenkin positiivisena, ostovoimaa lisäävänä tekijänä. Paikallinen tuloksellisuuteen perustuva kertaerä maksetaan tammikuussa 2019. Kertaerän suuruus on 9,2 prosenttia varsinaisesta palkasta, joka on pohjana loma-ajan palkkaa laskettaessa.

Ginström toivoo, että yleiskirjeessä tuloksellisuuserän maksamisesta on käytännön kannalta selkeät ohjeet.

– Kokemukseni mukaan näissä kertaerissä tulee aina paikallisesti kiistakysymyksiä, että miten sitä sovelletaan eri tilanteissa. Hyvillä ohjeilla ei tarvitse vääntää työnantajan kanssa paikallistasolla, mitä jollakin on tarkoitettu.

Palkallisen isyysvapaan piteneminen 12 päivään aikaisemmasta kuudesta päivästä ja tilapäisen hoitovapaan paraneminen saavat myös kiitosta.

– Ne vaikuttavat positiivisesti työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen, Pikkupeura summaa.

Lue myös

– Sehän on plussaa. Silloin kun ei ole paljon rahaa jaossa, on hyvä saada tekstikysymyksiä eteenpäin. Hyvä, että saadaan virkaehtosopimuksessa sovittua tällaisesta asiasta, joka helpottaa lapsiperheitä, Ginström sanoo.

Terveyskeskuslääkäri saa enemmän

Lääkärisopimus sisältää kaksi yleiskorotusta, joista ensimmäinen tulee 1.5.2018. Se on suuruudeltaan 2,55 prosenttia terveyskeskuslääkäreille ja 1,2 prosenttia sairaaloiden lääkäreille.

Toinen yleiskorotusajankohta on 1.4.2019. Silloin terveyskeskuslääkärit saavat 2,1 prosenttia ja sairaaloiden lääkärit 1,0 prosenttia.

Paikallisesti jaettava järjestelyerä 0,7 prosenttia tulee 1.1.2019.

Lisäksi maksetaan kertaerä, 9,2 prosenttia kuukausipalkasta tammikuussa 2019.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030