Ajan­kohtai­sta

Nettipalvelut täydentävät YTHS:n tarjontaa

Verkkotukea on jo kokeiltu onnistuneesti osana syömishäiriöiden ja jännittämisen hoitoa.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/panthermedia_A14665483_tabletti_2.jpg

Opiskelijaterveydenhuollossa on saatu hyviä kokemuksia verkkopalvelujen käyttämisestä osana mielenterveyspalveluja.

– Meitä ei ehkä voi sanoa varsinaiseksi edelläkävijäksi mutta ainakin edelläajattelijaksi. Resurssimme ovat se verran rajalliset, että vasta osa hyvistä ideoista on pystytty toteuttamaan, mielenterveystyön johtava ylilääkäri Päivi Pynnönen Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöstä YTHS:stä sanoo.

Hänen mukaansa netissä toimiminen ensimmäisten joukossa on monestakin syystä luontevaa nimenomaan opiskelijaterveydenhuollolle. YTHS:n hallituksessa on runsaasti opiskelijaedustajia, mikä tuo päätöksentekoon nuorten näkökulmaa. Lisäksi korkeakouluopiskelijoille verkossa toimiminen on ylipäänsä kiinteä osa arkea.

Syy verkon mahdollisuuksien hyödyntämiseen on Päivi Pynnösen mielestä selvä. Mielenterveyspalvelujen kysyntä on koko ajan suurempaa kuin tarjonta. Uusia keinoja on siis keksittävä.

– Kokonaan mielenterveyspalveluja ei missään nimessä siirretä verkkoon, mutta netti voi toimia yhtenä täydentävänä osana tulevaisuuden palveluvalikoimassa, Pynnönen arvioi.

Kynnys matalaksi

Pisimpään YTHS on toteuttanut sähköisesti verkkoneuvontaa. Siinä opiskelijat voivat kysyä asiantuntijoilta nimettömästi mieltään askarruttavia kysymyksiä. YTHS:llä on myös laaja terveystietopankki, josta löytyy artikkeleita opiskelijoiden tyypillisistä terveysongelmista.

Hyviä kokemuksia on saatu sähköisestä kyselystä, jolla on pyritty ohjaamaan syömishäiriöistä kärsiviä opiskelijoita oikeaan hoitoon oikeaan aikaan.

– Opiskelijat kokivat verkkokyselyn madaltaneen kynnystä hakea apua. Tällaiselle palvelulle on varmasti tarvetta myös jatkossa, Päivi Pynnönen sanoo.

Toisessa, HUS:n kanssa toteutetussa pilotissa tarjottiin jännittämisestä ja sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiville opiskelijoille mahdollisuus verkkoterapiaan. Myöhemmin kokeilu laajeni myös paniikkihäiriöiden ja masennuksen hoitoon. Verkkoterapiaan ohjattiin lääkärin lähetteellä.

– Myös näistä ongelmista kärsivät opiskelijat ovat kokeneet saaneensa verkkoterapiasta ainakin lisää välineitä ongelmien käsittelyyn, Pynnönen mainitsee.

Lisäksi YTHS on kokeillut Mielenterveysseuran Selma-oma-apuohjelmaa, joka on suunniteltu traumaattisten kriisien käsittelemisen tueksi. Pynnösen mukaan opiskelijat kokivat ohjelman toimivaksi erityisesti silloin, kun kriisistä oli jo kulunut jonkin aikaa ja akuutein vaihe oli ohi.

Päivi Pynnönen uskoo, että vähitellen verkkopalvelut kehittyvät kiinteäksi osaksi opiskelijoiden mielenterveyspalvelujen kokonaisuutta.

– Netistä voisi saada omahoidon tukea unettomuuden, ahdistuksen tai jännittämisen tapaisiin tyypillisiin opiskelijoiden ongelmiin. Lisäksi hoidon tarpeen arviointiin tulee yhä lisää sähköisiä kyselyitä ja testejä.

Päivi Pynnönen rohkaisee kaikkia opiskelijoita tutustumaan itseensä ja omaan hyvinvointiinsa. Verkkotyökalut voivat auttaa tässä.

– Aina on parempi puuttua tilanteeseen ajoissa kuin antaa ongelmien kasaantua.

Mari Vehmanen
Kuva Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030