Lääketieteen lisensiaattien ensimmäiset työvuodet ovat poikkeuksellisen kuormittavia. Mitä on tehtävissä nuorten lääkäreiden työssä jaksamisen tukemiseksi?

Nuorten lääkäreiden työssä jaksamista ei tueta järjestelmällisesti, vaikka vasta ammattiin asettuvien psyykkinen kuormitus on yleisesti tiedossa. Lääkäreiden kokema työuupumus keventyy iän karttuessa, havaittiin Lääkäriliiton vuonna 1997 tekemässä Lääkäreiden työolot ja kuormittuneisuus -tutkimuksessa (SLL 18-19/1999, s. 2423-30).

- Tähän asiaan ollaan nyt heräämässä, ja jotain täytyisi tehdä. Mitään valmista systeemiä vastavalmistuneiden lääkäreiden työssä jaksamisen tukemiseksi ei ole olemassa, Työterveyslaitoksen professori Kaj Husman toteaa.

Mitä nuorten lääkäreiden työssä jaksamisen eteen tehdäänkin, Husmanin mukaan se tulee olla työnantajan vastuulla.

- Erikoislääkärikoulutuksessa mestari-kisälliasetelma on jo olemassa. Henkisen jaksamisen tukeminen pitäisi vain sisällyttää siihen. Me työterveyshuollossa korjaamme jälkiä, jos tämä ei ole kunnossa, Husman jatkaa.

Hyvä seniori auttaa karikoissa

Nuorten lääkäreiden jaksamiseen on kiinnittänyt huomiota myös Kuntoutussäätiön ylilääkärin tehtävistä vuosi sitten eläkkeelle jäänyt

Vuokko Hupli

. Hän työskentelee edelleen työterveyslääkärinä Vita-työterveydessä.

Hupli pohtii, että nuorten lääkäreiden työssä jaksamista voisi edistää senioriteettia vahvistamalla.

Työympäristöllä on suuri vaikutus paitsi nuoren lääkärin ammattiin asettautumiseen, myös siihen miten vanhemmat kollegat suhtautuvat tulokkaaseen.

- Lääkäripulan takia vastassa voi olla väsynyt seniori, jolta nuori lääkäri kopioi väsyneen lääkärin mallin. Keikkalääkärit voivat puolestaan kohdata asenteellisuutta: kun maksetaan, niin teet myös, Hupli vertaa.

Tietotaitoaan auliisti jakavan ja lääkärin ammatin eetoksesta mielellään keskustelevan seniorin kohtaaminen on tuurista kiinni. Tilanne kärjistyy perusterveydenhuollon pienissä toimipisteissä, joissa seuraansa on vaikea valita. Jos senioriin ei voi tukeutua kriisin edessä, tai hän ei ole tavoitettavissa, nuori lääkäri voi jäädä todella yksin.

- Hyväksi senioriksi pitää oppia, jotta osaa olla seniori, joka ei vain pelasta tilannetta, Vuokko Hupli sanoo.

Hupli pitää erikoissairaanhoitoa ongelmallisimpana paikkana nuorten lääkäreiden jaksamiselle. Hän vertaa, että perusterveydenhuollon resurssipulassa kaikki väsyvät, mutta kateutta ei ole.

- Erikoissairaanhoidossa on selkeä nokkimisjärjestys, ja nuorten kesken kilpaillaan joko tieteen tai viran takia.

Mistä liikkeelle?

Syteen tai saveen, nuoren lääkärin taival ammatissaan voi olla kivikkoinen. Huplillakaan ei ole tarjota valmista ratkaisua nuorten lääkäreiden työkuormituksen keventämiseksi. Hänen mielestään työssäjaksamistalkoot voitaisiin aloittaa riskiryhmiin kuuluvien nuorten lääkäreiden tunnistamisella.

- Lapsena kuolemanvaarassa olleiden, tai varhaisessa vaiheessa sen lähipiirissään kokeneiden lääkäreiden työssä pärjäämistä tulisi tutkia. Jos motiivi lääkäriksi ryhtymiseen tulee tällaisesta kokemuksesta, heillä on riski tehdä työtä liian tunnollisesti yliauttamisen kautta ja lopulta väsyä, Hupli sanoo.

Myös Turun yliopiston psykiatrian professori, ylilääkäri Jyrki Korkeila puhuu riskiryhmien tunnistamisesta Lääkärilehden tämän numeron lääketieteellisessä pääkirjoituksessa (2497-8).

- Lääkäriopintojen loppupuolella voisi olla koulutusta siitä, mitä kuormittavia asioita lääkäri voi kohdata valmistumisen jälkeen, Korkeila aloittaisi.

Korkeilan mukaan koulutuksen aikana osa kandidaateista tunnistaisi itsessään työuupumisriskin. Heille järjestettäisiin valmistumisen jälkeisenä aikana esimerkiksi stressityöpajoja.

- Työuupumisen merkkien tunnistaminen itsessä voi ohjata hakeutumaan sopivaan työpaikkaan tai erikoisalaan, Korkeila sanoo.

Oma paikan löytäminen on tärkeää

- Mielestäni ei kannata päättää liian aikaisin erikoisalaansa, vaan kannattaa käydä koulut rauhassa ja katsella vähän ympärilleen, ortopediaan ja traumatologiaan erikoistuva lääkäri Henri Henttu, 30, sanoo Hyvinkään sairaalan kirurgian poliklinikalla.

Henttu valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta 2004. Ennen puolitoista vuotta sitten alkaneita kirurgian erikoistumisopintojaan Henttu "kävi pyörähtämässä" sisätautien puolella Savonlinnassa, päivysti ja työskenteli sekä terveyskeskuksessa että työterveyshuollossa kotikaupungissaan Helsingissä, Vantaalla ja Nastolassa.

Käsityö kiinnostaa

Kirurgia oli kiinnostanut jo opiskeluaikana. Erikoisalassa häntä kiinnostaa käsityön lisäksi jatkuva oppiminen ja se, ettei kirurgista tule koskaan täysin valmista. Kiinnostus heräsi kesätöiden aikana ruumiinavauksia tehdessä.

- Kun nyt alkuvaiheen päivystämisen ja paperitöiden jälkeen olen päässyt leikkaamaan enemmän, tämä on vienyt mennessään. Yleislääkäripuolelle ei ole paluuta, vaikka pidänkin työstä yhä, Henttu sanoo.

Henttu soisi muille nuorille lääkäreille saman tunteen oman paikan löytämisestä.

- Oman paikan ja erikoisalan löytäminen on tärkeää. Mutta olen tyytyväinen siihen, etten hakeutunut kirurgiaan suoraan valmistuttuani. Mielestäni ei kannata väkisin tähdätä yliopistolla neurokirurgian ylilääkäriksi, jos olet onnellinen terveyskeskuslääkärinä Vantaalla. Meitä on tietysti moneen lähtöön.

Avoin keskustelu tärkeää

Henttu on yhtä mieltä Turun yliopiston psykiatrian professorin ja ylilääkärin

Jyrki Korkeilan

kanssa siitä, että loppuvaiheen opiskelijoille voitaisiin järjestää koulutusta lääkärin ammatin kuormittavuudesta.

- Työssä jaksamisesta täytyy puhua, sillä silloin näytetään jo varhaisessa vaiheessa, että lääkärikin saa uupua, eikä kaikkia asioita tarvitse kohdata yksin omassa kamarissa, Henttu arvioi.

Perusterveydenhuollossa Henttu tottui nopeasti vastaamaan omasta työstään. Sairaalaympäristö osoittautui heti ensialkuun toisenlaiseksi.

- Täällä odotetaan, ettei nuori kollega tiedä kaikkea, ja hänen odotetaankin kysyvän jatkuvasti. Siinä mielessä tänne voi tulla arempana ja töitä on tavallaan turvallisempi tehdä. Toisaalta sairaalamaailmassa on selkeä hierarkia, jonka mukaan eletään.

Henttu tunnistaa erikoistuvien lääkäreiden välisen kilpailun, mutta ei pidä sitä vertaistukea rajoittavana tekijänä.

- Tärkein debriefing käydään samassa vaiheessa olevien, tai samassa vaiheessa muutama vuosi sitten olleiden lääkäreiden kesken. Seniori-tutoreiden kanssa puhutaan lähinnä ammatillisesta kehittymisestä. Henkisestä jaksamisesta puhuminen riippuu varmastikin paljon tutorista. Paljon on kiinni myös yleisestä työilmapiiristä ja ylilääkäristä.

Tutor-tapaamisiin säännöllisyyttä

Hentun mielestä tutortoimintaa voisi tiivistää etenkin erikoistumisen alkuvaiheessa: erikoistuvan lääkärin ja tämän tutorin tapaamiset voisivat olla ennalta sovittuja ja määräajoin tapahtuvia. Henttu epäilee, että kiire voi muodostua tämän esteeksi.

- Tehokkuutta ajetaan ja se aiheuttaa kiirettä. Senioreilla on useita leikkauksia päivässä, joten tapaamisiin voi olla vaikea löytää aikaa. Heidän pitää ehtiä opettamaan toimenpiteetkin. Jos jaksamista voisi jollain parantaa, niin antamalla riittävästi aikaa työn tekemiseen ja oppimiseen. Jos on päiviä jolloin ei ehdi kunnolla syömään, eihän se hyvää tee. Juha-Pekka Honkanen

Työssäjaksamistalkoot jokaiselle käytävälle

Kun ongelmista uutisoidaan, yleensä käsiteltävän asian esittelyn perään löydetään asiantuntija tai kaksi, joilla on esittää ongelmaan yleispätevä ja pitävä ratkaisu.

Tällä kertaa näin ei ole, pahoittelen.

Tiedekunnat voivat järjestää koulutusta ja valmentaa tulevat lisensiaatit tulevan työelämän karikoihin niin hyvin kuin kalenterit ja muut tutkintovaatimukset antavat myöten.

Työssäjaksamistalkoot järjestetään kuitenkin lopulta työpaikoilla, ylätasoina kunnat, kuntayhtymät ja sairaanhoitopiirit. Ruohonjuurisovellukset koeponnistetaan jokaisen omalla käytävällä.

Huomattava osa nuorten lääkäreiden työsuhteista on määräaikaisia, ja he vaihtavat työpistettä usein.

Tämä asettaa pysyvälle työyhteisölle ja ylilääkärille omat haasteensa tulla tutuksi tulokkaan kanssa. Sen on kuitenkin edellytys sille, että osapuolet rohkenevat puhua työssä jaksamisesta sankarimyytin ylläpitämisen sijaan.

Hyviä käytäntöjä on. Esimerkiksi työnohjausta ollaan eri sairaaloissa lisäämässä erikoistuvien lääkäreiden tueksi. Seniorilääkärin ajan pyhittäminen käytettäväksi nuorten kollegoiden kanssa on jo osoittautunut hyväksi keinoksi saada nuoret lääkärit jonottamaan työpaikkaa terveyskeskuksessa.

Hyviä käytäntöjä ja suuria toiveita voi jakaa myös Lääkärilehden keskustelupalstalla internetissä. Juha-Pekka Honkanen