Oikeat lääkärit esiin
Kuluttajavirasto haluaa parempaa tiedottamista lääkäripalvelujen mainonnan pelisäännöistä. Samalla katoaisi pohja puoskarien hämäysyrityksiltä.
nLääkäripalvelujen mainonnan lisääntyessä kovenevat keinot kuluttajan huomion saamiseksi. Moni ei-lääketieteellinen toimija lupaa hyötyjä, joita kuluttaja voi helposti luulla terveydellisiksi. Mielikuvissa kosmeettisten palveluiden ja terveyspalveluiden raja hämärtyy yhä useammin.
Myös sääntöjä uhmaava lääkäripalvelujen markkinointi lisääntyy. Yksityisen sektorin kasvu ja mainonnan valuminen ulkopuolisten toteuttajien käsiin poikivat villejä lupauksia, joille ei aina löydy katetta. Oire vaivaa etenkin plastiikka- ja silmäkirurgian mainontaa.
Lääkäripalvelujen markkinointia ohjaa valvontalautakunta, jonka Lääkäriliitto perusti viisi vuotta sitten. Lautakunta puuttuu liiton jäsenten markkinointiin silloin kun sen katsotaan olevan epäeettistä. Markkinoinnille on laadittu selvät pelisäännöt.
Lääkäriliiton lakimies
Kati Lehtonen
sanoo, että suurin osa lääkäripalveluja mainostavista noudattaa pelisääntöjä. Useimmat myös korjaavat toimintaansa heti huomautuksen saatuaan.- Viiden vuoden aikana on ollut vain yksittäisiä tapauksia, joissa jäsen on eronnut liitosta ja jatkanut kyseenalaista markkinointiaan, Lehtonen kertoo.
Yksi huono omena...
Ongelma ovat pikemminkin liittoon kuulumattomat toimijat. Esimerkiksi luontaistuotteita mainostetaan lääkärin auktoriteetilla ratsastaen, vaikka tämä on Lääkäriliiton markkinointiohjeissa yksiselitteisesti kielletty.
Johtaja
Anja Peltonen
Kuluttajavirastosta sanoo, että Lääkäriliiton olisi syytä pitää suurempaa ääntä markkinointiohjeiden olemassaolosta. Ammattikunnan profiilin nostaminen on paras keino puolustautua alati lisääntyviä hämäysyrityksiä vastaan. Tällöin yksi huono omena ei pääse pilaamaan koko koria.- Useimmat kuluttajat eivät edes tiedä, että lääkäripalvelujen markkinointia valvotaan. Pelisääntöjä noudattavalle mainonnalle voisi lyödä leiman, joka kertoo kuluttajalle, että mainostaja noudattaa Lääkäriliiton ohjeita. Tällöin kuluttaja tietää voivansa luottaa mainonnan asiallisuuteen, Peltonen pohtii.
Lehtonen vahvistaa, että Lääkäriliitto tulee jatkossa painottamaan näkyvämpää logon käyttöä lääkäripalvelujen markkinoinnissa.
- Kyse on imagosta. On hyvää pr:ää, että lääkärit haluavat itse säädellä mainontaansa.
Hankala markkinoitava
Lääkäripalvelut eivät suinkaan ole mainonnan mustan listan kärjessä. Peltosen mukaan ongelmia on verrattain vähän. Kuluttajavirasto kuitenkin seuraa alaa mielenkiinnolla johtuen mainonnan rajusta kasvusta.
- Suurimmat meidän tietoomme tulleet puutteet ovat hintatiedoissa. Kuluttajat ovat kertoneet esimerkiksi tapauksista, joissa leikkauksen lopullinen hinta on ollut paljon mainoksessa kerrottua suurempi. Yksityiset lääkäriasemat unohtavat kertoa, että toimenpiteen lisäksi asiakasta laskutetaan leikkaussalin vuokrasta, ja niin edelleen.
Terveyspalvelut ovat Peltosen mukaan monimutkainen markkinoitava. Yksi eettisen mainonnan pelisäännöistä on, että mainonnalla ei saa synnyttää kuluttajalle tarvetta palvelulle. Onko terveyspalveluja siis syytä markkinoida lainkaan?
- Hyvä kysymys. Perusterveydenhuolto tuskin kaipaa mainontaa, mutta erikoissairaanhoidossa tilanne voi olla toinen. On veteen piirretty viiva, milloin palveluista kertominen on mainontaa, milloin taas kuluttajaa hyödyttävää tiedottamista, Peltonen summaa.
Lääkäreitä ja lääkäripalveluja koskevia markkinointiohjeita
- Palvelun tuottajan tulee olla selkeästi tunnistettavissa.
- Markkinoinnin on oltava totuudenmukaista, luotettavaa ja hyvän tavan mukaista.
- Ylisanojen ja vertailumuotojen käyttö on kielletty.
- Markkinoinnilla ei saa luoda tarpeetonta terveydenhuolto- palvelujen kysyntää.
- Sellaisia käsitteitä ei pidä käyttää, joita kuluttajan ei kohtuudella voi edellyttää ymmärtävän.
- Hinnat on ilmoitettava vertailukelpoisella tavalla.
- Kylkiäisten tai lisäetujen liittäminen palveluihin on kielletty.
- Mainontaa ei saa kohdistaa alle 15-vuotiaille lapsille.
- Lääkärin ammatti ja oppiarvo tulee tuoda esiin ammattikunnan arvon mukaisella tavalla.
Markkinointia on tarkoitus ohjata siten, että lääkärinammatista annetaan asiallinen kuva.
Ohjeiden tarkoitus on myös ylläpitää kollegiaalista henkeä.
Lähde: Suomen Lääkäriliitto