Lehti 47: Ajan­kohtai­sta 47/2002 vsk 57 s. 4795

Oikeusasiamies tarkentaisi erikoissairaanhoitolakia

Eduskunnan oikeusasiamiehen Riitta-Leena Paunion mielestä erikoissairaanhoitolakiin tarvitaan selvemmät ja yksityiskohtaisemmat säädökset sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja jäsenkuntien suhteista ja niiden vastuusta potilaiden hoitamisessa. Oikeusasiamies antoi ratkaisun kantelussa, joka tehtiin erikoissairaanhoidon järjestämisestä HUS-alueella jo vuonna 2000.

Oikeusasiamies puuttui myös hoitojonoihin. Oikeusasiamiehen HUS-aluetta koskevan selvityksen mukaan on epäiltävissä, että kunnat eivät ole varanneet asukkaidensa erikoissairaanhoitoon sellaisia määrärahoja, joilla kiireellisen hoidon ohella olisi voitu turvata myös muu tarpeellinen erikoissairaanhoito jäsenkuntien kaikille asukkaille kohtuullisessa ajassa. Paunion HUS:sta saamien tietojen mukaan jäsenkuntien kesken on suuria eroja hoitoonpääsyssä. Koska jonojen pituuteen vaikuttavat muutkin seikat kuin raha, oikeusasiamies katsoo, ettei selvityksen perusteella voida arvioida, missä määrin kyse on määrärahoista, missä määrin muista seikoista. Jos hoitoonpääsyyn vaikuttavat erot mm. eri sairaanhoitoalueiden toimintatavoissa tai hoitoon ottamisen kriteereissä, niiden poistaminen on kuntayhtymän tehtävä.

Lue myös

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030